Opas juonittelupelaamiseen
Sivu 1 / 1
Opas juonittelupelaamiseen
Ingame:
Ingame tarkoittaa peliin eläytymistä, eli pelin teemaan perustuvaa ”valittelua ja voivottelua” sekä omista tekemisistään kertomista. Toisin sanoen tämä tarkoittaa roolipelin täytteistä osa-aluetta pelissä. Sillä voidaan tarkoittaa myös kaikkea pelin sisällä tapahtuvaa toimintaa, kuten esimerkiksi pelaajien peliviestejä ja pelinjohtajan viestejä.
Pelinjohtajan aamu- ja iltaviestit ovat ingamea, samoin hänen lähettämänsä yksityisviestien tarinanpätkät. Myös pelaajat saavat harjoittaa ingamea ja kertoa esimerkiksi mielipiteitään omaan hahmoonsa eläytyen. Muistakaa kuitenkin keskittyä enemmän loogiseen päättelyyn, epäilemiseen, kyseenalaistamiseen ja itse juonitteluun! Pahisten ei ole tarkoitus kiherrellä päiväviesteissään, kuinka ”taas saatiin yksi hyväuskoinen tollo ulos pelistä, hahaa!”
Älkää myöskään täyttäkö peliviestejänne vain roolipelitoiminnoilla, sillä se ei edistä pelin kulkua mihinkään suuntaan. Jos haluatte kertoa tekemisistänne, tehkää se vaikka minä muotoon kirjoitettuna puheena, jonka lisäätte kursivoituna joko peliviestienne alkuun tai loppuun.
Muistakaa siis keskittyä enemmän pohdintoihin ja puheeseen!
Pelipäivän kesto ja äänestäminen:
Yksi (1) pelipäivä kestää aina kolme (3) IRL-vuorokautta. Sinä aikana pelitopicissa keskustellaan vapaasti, taktikoidaan, epäillään ja annetaan myös ääni haluamalleen pelaajalle.
Ääni merkitään muodossa ++Nimi. Ääntään saa vaihtaa päivän aikana niin monesti, kuin vain itse haluaa. Ääni perutaan puolestaan muodossa –Nimi. Uutta henkilöä ei saa äänestää ennen, kuin aiempi ääni on kumottu! Huomioithan myös, että äänestysvaiheessa nimi pitää ilmoittaa lihavoituna, oli kyse sitten äänen antamisesta tai sen perumisesta. Kyseinen toimenpide ei ole vaihtoehto, vaan pakollinen. Koska kertaus on opintojen äiti, niin muistakaa nyt, että uutta henkilöä ei saa äänestää ennen, kuin aiempi ääni on kumottu. Jos et poista ääntäsi edelliseltä henkilöltä, niin tällöin pelinjohtaja ei laske uutta ääntä mukaan, vaan vanha jää voimaan.
Pelipäivän lopuksi lynkataan (= poistetaan pelistä) ulos se, jolla on sillä hetkellä eniten ääniä. Tasatilanteen syntyessä saman äänimäärän ensin saanut pelaaja tippuu pelistä pois. Äänestysaika loppuu sillä sekunnilla kun pelipäivä päättyy. Sen jälkeen tulleita ääniä ei enää huomioida, joten kannattaa siis pysyä tarkkana päivien kestoista! Pelinjohtaja lisäilee aina silloin tällöin keskustelun joukkoon väliaikalaskentoja, joista pelaajat voivat nähdä sen hetkisen äänestystilanteen. Tämä helpottaa pelaajia pysymään kärryillä äänestystilanteessa.
Kahtena peräkkäisenä päivänä (= kierroksena) äänestämättä jättänyt pelaaja korvataan varapelaajalla tai lynkataan aamulla, jos varapelaajaa ei saada tilalle. Äänestyspakko on siis luonnollisesti joka toisella kierroksella!
Pelinjohtaja ilmoittaa aina uuden päiväviestin lopussa äänestyspakkolaisten nimet.
Viestejä EI saa muokata tai poistaa, ei, vaikka niihin olisi kuinka putkahtanut mukaan muutama kirjoitusvirhe! Nämä virheet korjataan erillisessä peliviestissä jos niin halutaan. Tämä sääntö on olemassa siksi, ettei kukaan pääse vaikuttamaan tai manipuloimaan äänestystä tai viestien tekstillistä sisältöä. Viestiään saa muokata pyytämällä siihen pelinjohtajalta erikseen luvan ja kirjoittamalla viestin loppuun ilmoituksen muokkauksestaan.
Poissaolot:
Mikäli tiedät olevasi poissa koneen äärestä niin, ettet pääse osallistumaan johonkin pelipäivään, yöhön tai äänestykseen, sinun on tiedotettava siitä pelinjohtajalle. Ilmoitetut poissaolot pelastavat sinut myös äänestämättä jättäville tapahtuvalta lynkkaukselta, kuitenkin tiettyyn pisteeseen saakka. Tämän ansiosta myös muut pelaajat tietävät, ettet yritä vain piilotella kulissien suojissa vaan sinulla on hyvä syy olla hiljaa. Pelinjohtaja ilmoittaa aina päiväviesteissään kunkin pelaajan poissaolot.
Yö:
Yksi (1) yö kestää aina yhden (1) IRL-vuorokauden ja sen aikana pelitopicissa ei saa keskustella.
Kaikkien erikoishahmojen pelaajien toivotaan lähettävän nimet mahdollisimman pian yön alkamisen jälkeen pelinjohtajalle. Erikoishahmot laittavat jokaiseen yöviestiinsä kaksi (2) nimeä. Ensimmäinen on kyseisen yön kohde, seuraava puolestaan varanimi. Varanimi ei siis ole mikään virallinen nimi, vaan mukana ainoastaan siltä varalta, jos erikoishahmon pelaaja ei syystä tai toisesta pääse saapumaan koneelle seuraavan yön aikana. Tällöin varanimi otetaan käyttöön. Pelin alussa jokainen erikoishahmo vastaa saamaansa hahmoviestiin ja antaa silloin jo yhden (1) nimen, eli ensimmäisen yön varanimen. Pelinjohtaja käyttää varanimeä vasta sitten, kun vuorokausi on umpeutunut. Varanimi voidaan käyttää myös siinä tapauksessa, jos erikoishahmon pelaaja on ilmoittanut olevansa koko yön poissa.
Mikäli varanimeä ei jostain syystä ole käytettävissä aamunkoittoon mennessä, menettelytapa on erilainen riippuen erikoishahmosta:
• Pahikset: Tappavat sen, jota joku heistä on viimeksi äänestänyt.
• Tiedusteluhahmo: Kysyy siitä, jota viimeksi äänesti päivällä. Jos tämä henkilö on kuollut tai hänestä on kysytty, kysyy edellisestä äänestämästään henkilöstä ja niin edelleen. Jos kaikki henkilön äänestämät ovat jo kuolleet tai heistä on jo kysytty, kysyy yleisten äänestysten perusteella. (Viimeisimmän äänestyksen toinen, kolmas, sitä edellisen toinen ja niin edelleen).
• Suojeluhahmot: Suojelee viimeisintä aiemmin suojelemaansa, johon hänellä on mahdollisuus. Jos tällaista hahmoa ei ole, arvotaan suojeltava niiden kesken, joita ei ole äänestänyt lainkaan kahden edellisen pelipäivän aikana.
• Roolinlukitsija: Lukittava arvotaan.
Roolin paljastaminen:
Saat paljastaa roolisi missä vaiheessa peliä tahansa, jos mieli vain tekee. Muistakaa kuitenkin, että tämä on sallittua vain ja ainoastaan pelin sisällä, ei sen ulkoisilla kanavilla! Pahisten ei kuitenkaan suositella menettelevän näin, koska silloinhan heidät eliminoitaisiin välittömästi. He eivät hyödy kyseisestä siirrosta mitenkään.
Muiden hahmojen pelaajien kannattaa käyttää äärimmäisen tarkkaa taktikointia harkitessaan haluaako paljastaa roolinsa kaikille vai ei. Kun olet kerran paljastanut roolisi, olet hyvin todennäköisesti vihollisten tulilinjalla. Roolisi paljastettuasi olet osoittanut itsesi hyvikseksi kaikkien silmissä, joten pahiksille olet häiriö heidän sotasuunnitelmissaan. Kukaan hyvis ei anna ääntään enää sinulle, kun tietää sinut varmasti syyttömäksi, ellei joku sitten ala kyseenalaistamaan roolinpaljastustasi...
Roolin paljastaminen toimii useimmiten parhaiten pelin loppupuolella kuin alkupuolella, sillä silloin on helpompi taktikoida oma peli niin, ettei yksittäisen hahmon kuolema enää estä voittamista. Jos olet lynkkaysvaarassa päivällä, voit myös epäsuorasti vihjailla roolisi olevan sellainen, ettei sinusta ehkä kannata hankkiutua eroon.
Erikoishahmona esiintyminen onnistuu vain harvoin, mikäli et sellainen oikeasti ole. Jos olet pahis, voit toki väittää olevasi esimerkiksi suojelija, mutta eikö ole kuitenkin hivenen epäilyttävää, jos seuraavana yönä pahikset eivät raivaakaan sinua tieltään, vaan olet yhä aamun sarastaessa elossa?
Roolin paljastaminen syö myös jännitystä ja mielenkiintoa pois pelistä, joten suosittelen käyttämään kyseistä pelastuskeinoa vain äärimmäisessä hätätapauksessa.
VOITTAMINEN
• Hyvikset voittavat, kun kaikki pahikset ovat kuolleet tai tippuneet pelistä pois.
• Pahikset voittavat, kun heitä on saman verran tai enemmän kuin hyviksiä.
• Petturi voittaa pahisten kanssa, jos kyseinen roolihahmo on mukana pelissä.
• Petturia ei tarvitse saada hengiltä hyvisten voiton takaamiseksi ja tätä ei lasketa pahikseksi pahisten voittaessa.
Muuta:
• Pelinjohtajan yksityisviestejä ei saa tuoda julkisuuteen missään muodossa! Niitä ei saa kopioida suoraan kaikkien näkyville, ei.
• Juonittelupelistä ei saa puhua pelin ulkopuolella! Tämä ei kuitenkaan koske erikoishahmoja, joille kommunikointioikeus on erikseen suotu. En kykene vahtimaan tätä mitenkään, mutta luotan siihen, että pelaajina pidätte suunne kiinni.
• Myöskään pelistä tippuneille ei saa paljastaa rooliaan! Jos kyseinen pelaaja palaa myöhemmin takaisin peliin varapelaajana, tietäisi henkilö roolisi jo valmiiksi. Eli suomeksi sanottuna pelistä ei saa puhua sen ulkopuolella eikä roolia mennä paljastamaan kenellekään, ei edes omalle koiralleen! Woof woof!
• Kuolleet eivät luonnollisesti puhu, lainkaan. Vasta kun peli on virallisesti päättynyt, ovat myös kuolleet tervetulleita keskustelemaan jälkipuinteihin.
• Älä hätäänny jos pelissä tapahtuu yllättäviä, kenties hieman omituisiakin käänteitä. Tämä peli tulee olemaan mitä eriskummallisin varmasti monelle uudelle pelaajalle, mutta myös järjettömän mielenkiintoinen! Jos sinusta tuntuu, että olet yhtä pihalla kuin Zachariah Quinton, niin kysy rohkeasti!

Vs: Opas juonittelupelaamiseen
OHJEITA JA VINKKEJÄ
PELAAJILLE (otteita Kyläwikistä)
- Ole aktiivinen. Lue muiden kirjoittamat viestit huolella läpi ja ota kantaa eri asioihin. Perustele epäilyksesi ja äänesi.
- Älä pelkää olla aktiivinen. Se voi saada sinut epäilysten alle, mutta yleensä hiljaisimpia pelaajia lynkataan ulos helposti etenkin pelin alkuvaiheessa.
- Jos sinua epäillään, puolustaudu mutta älä hätäänny. Hätääntyminen kertoo helposti syyllisyydestä, joten puolusta itseäsi ja ilmaise kantasi rauhallisesti.
- Pyri äänestämään usein ja tehokkaasti! Äänesi on yksi parhaita keinoja vaikuttaa: hyviksille tämä on äärimmäisen tärkeää, mutta myös pahisten on tärkeää päästä vaikuttamaan lynkkauksiin omilla äänillään.
- Ota huomioon pelin mahdolliset erikoishahmot ja heidän kykynsä.
- Muista ketkä ovat pelissä mukana! Pidä kirjaa siitä kuka on epäillyt ketäkin ja kuka äänestänyt ketäkin. Pelaa yhteistyössä muiden kanssa.
HYVIKSIEN OPAS (otteita Kyläwikistä)
- Ole hereillä ja mukana. AKTIIVISUUS! Siten pysyt mukana tapahtumissa ja et anna pahiksille hiljaista massaa jossa piileskellä ja samalla autat muitakin, koska he saavat sinusta kuvan puhuessasi.
- Hyviksien ei kannata pelätä liikaa henkensä puolesta. Ole rohkea, puhu, esitä huomioita. Tämä on joukkuepeli, yhden pelaajan kuolemaan harvoin kaatuu koko peli. Yksi pelaaja ei ole niin tärkeä, että kannattaisi suojella vain itseään kaiken muun uhalla.
- Älä pelaa pahisten puolella, vaikka se kuulostaisi houkuttelevalta.
- Älä ajattele, että ”onpa tämä peli tylsä, kirjoitan sitten huomenna..”, peli on niin kiinnostava kuin pelaajat siitä luovat, eikä peli etene tällaisella ajattelumallilla mihinkään.
Hyvä hyvis on hereillä pelissä ja edistää asioita keskustelemalla sekä äänestämällä. Karu totuus on se, että kaikki pelaajat ovat usein väärässä, jolloin jopa viattomia pääsee tippumaan. Saatat myös joutua omien hyviskavereidesi lynkkaamaksi. Silloin voi tuntua siltä, ettet osaa mitään, mutta se on todella yleistä ja kaikille tapahtuu niin! Älä anna sen häiritä, tärkeintä on, ettet anna pahisten hoitaa peliä hyvisten puolesta.
Pahiksen nappaaminen
- Mieti kaikkia pelaajia, älä kiinny vain yhteen.
- Vaikuttaako joku hermostuneelta tai muuten vain oudolta? Epäilyttävää!
- Pahikset tekevät pahismaisia asioita, vaikka yrittäisivät muuta esittää. Näitä ovat mitkä tahansa pahisten asiaa edistävät toiminnot, esimerkiksi erikoishahmojen esille houkuttelu turhaan.
- Älä oleta ketään automaattisesti viattomaksi.
- Äänestä muita, niin saat aikaan ainakin reaktioita, jos et muuta.
- Kun tunnistat pahiksen, on yleensä hyvä taktiikka kysellä tältä lisää, syytellä ja keskustella sekä saada muidenkin huomio kiinnittymään häneen. Yksin saa harvoin lynkattua ulos ketään, vaan muut pitää saada mukaan ja vakuuttumaan! Häikäise siis hienoilla perusteluillasi!
- Älä pysy liian sitkeästi omassa kannassasi, etenkin jos huomaat olevasi väärässä. Voit aina vaihtaa ääntäsi esimerkiksi henkilölle, jolla on jo ennestään ääniä, jos hän epäilyttää aidosti sinuakin.
PAHIKSEN OPAS (otteita Kyläwikistä)
- Tärkein asia pahiksena on yhteistyö! YHTEISTYÖ!
- Pahikset tuntevat toisensa ja sitä kannattaa hyödyntää. Pahin asia mitä pahis voi tehdä, on jättää muut pahikset tiimistä huomiotta ja alkaa sooloilla.
- Unohda, että olet pahis ja pelaa niin kuin hyvis. Teeskentele!
- Pysy kärryillä tapahtumista ja osallistu, koska muuten annat hyvisten päättää kenet lynkataan. Tällöin heität hukkaan hyvän mahdollisuuden johdattaa hyviksiä harhaan ja sotkea peliä. Lisäksi voi käydä niin, että vain koska seurannut tapahtumia päivällä, päädytte tappamaan yöllä pelkän taviksen, vaikka esille tullut ennustaja olisi ollut tarjolla.
- Vastaa epäilyksiin. Älä panikoi, vaikka sinua epäillään pahikseksi. Älä myöskään pelästy, vaikka sinun vihjattaisiin olevan pahis. Kaikkia syytellään, koska ilman syytöksiä peli ei etene. Se on normaalia, mutta pulassa olet vasta kun alat panikoida. Äänten hätäinen vaihtelu tai ylireagointi saamiinsa ääniin paljastavat pahiksen nopeasti.
- Myös puolustautuminen voi tehdä hallaa, sillä tilanne voi muuttua nopeasti. Älä jätä huomiotta saamiasi ääniä ja syytöksiä, vaan puolustaudu asiallisesti.

Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa
|
|