Reed Killigrew
Sivu 1 / 1
Reed Killigrew
Reed on englantilainen nuori velhon alku, joka opiskelee viidettä vuottaan Tylypahkassa. 15-vuotias elää tutkijaisänsä kanssa Birminghamin laitamilla. Rohkelikkoon kuuluvan pojan sauva on 11-tuumainen, murattia, hiukan taipuisa, ytimenään tuhkaluikuran tuhkaa.
Reed on viettänyt koko lapsuutensa aikuisten seurassa, kuitenkin suurimmaksi osaksi itsekseen, mikä on vaikuttanut hänen sosiaalisiin taitoihin. Hän elääkin aika vahvasti omassa kuplassaan, sillä hänelle ei ole ominaista olla ikäistensä seurassa. Reed on suorasanainen, eikä oikein osaa lukea ihmisiä ja tilanteita. Häntä kiinnostaa isänsä työt sekä taikaolennot. Intohimoharrastuksena syvä hiljaisuus ja pohdinnat maailmankaikkeudesta.
Reed on elänyt aika lailla koko elämänsä ilman äitiään. Jästinaisen pää ei kestänyt velhojen parissa elämistä, joten hän lähti toisen jästimiehen matkaan eikä hänen olemassaolostaan olla sen koomin kuultu.
Hyvin ulospäinsuuntautunut herrasmies Mortimer, Reedin isä, työskentelee ministeriön aikahuoneella. Ironista onkin, että miehen ajantaju on hämärtynyt täysin tämän työn myötä. Hän tekeekin usein ylitöitä ja saattaa olla vuorokausia putkeen töissä tajuamattaan asiaa.
Hanna?- Kirjastonjohtaja
- Viestien lukumäärä : 96
Join date : 03.09.2020
Loer likes this post
Sivu 1 / 1
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa
|
|