Jadepalatsin mestaruus

Saaren vehreys vasten syvänsinistä merta. Isomyrskyliitäjät kuljettivät parvissaan niin Mahoutokoron oppilaita, kuin tuiki tuntemattomia ulkomaalaisia. Aamu oli raikas ja aurinko jo hymyili taivaanrannan yllä hohtaen alati liikkuvasta Tyynestämerestä. Se häikäisi ja sokaisi matkaajia.

Iō-tō saaren syvänvihreän sävyissä leikittelevä vehreys oli kuin jättimäinen emeraldi joka kohosi levottomista vesistä. Sen huipun palatsi piilotti itsensä rehveyteen, huijasi silmiä.
Vasta isomyrskyliitäjien lähestyessä palatsi paljasti rajansa ja sanoinkuvaamattoman kaunetensa. Palatsi loisti, hohti ja huokui rikasta nefriitin ja valkean jaden vallitsevaa värimaailmaa. Palatsi otti matkaajat vastaan.

Palatsiin vei pitkät nefriittiset portaat. Kivi oli vuosisatojen kuluessa kulunut askeleista, pyöristynyt ja kiillottunut. Portaat edustivat niitä tuhansia ja tuhansia oppilaita jotka olivat kulkeneet ne päivittäin. Jokaisen jalkineen jälki oli arvokas ja pyhä, muistutti kulkijaa palatsin voimasta ja arvosta.

Isoparviliitäjien laskiessa matkaajat nefriittisien portaiden juurelle, palatsi hallitsi näkymää auringonpaisteessa.
Mahoutokoron rehtori, vuoristopalatsin ja sen oppilaiden selkäranka, Fukua Yamamori. Jähmeä nainen piteli huispausluutaa poikittain käsissään. Rehtorin seurassa oli kaksi muuta, professori ja virkapukuinen kolmas. Professori Kusumoto esitteli itsensä rehtorin jälkeen liemimestariksi. Kolmas, herra Mifune, esittäytyi Japanin Taikaministeriön taikalainvartijaksi.

Esittelyt olivat viralliset, kumartaminen oli iskostettu jokaisen ulkomaalaisen etikettiin kutsukirjeen ohjeistuksessa.
Matkaajien oli aika jatkaa nefriittiset portaat ylös. Kunnia jota ulkomaalaiset eivät ymmärtäneet.



Kulkijoiden saavuttaessa korkeiden portaiden viimeinen askelma, avasi palatsi itsensä toisen kerran koko kaunedessaan. Sen ovet olivat massiiviset, koristeltua puutyötä ilman nauloja. Nefriitti ja valkea jade vallitsivat vihreänvalkeana. Palatsin ovien edessä puhtaalla kiveyksellä odotti pitkä rivi Mahoutokoron omia, viimeisen luokan oppilaita kultaisine viittoineen. Oppilaat olivat käytökseltään viilattuja, perinteisiä ja kohteliaita. Uteliaisuus ulkomaalaisia kohtaan oli osalla vaikea peittää, ja osaa heistä kenties jännitti joka purkautui valtoimenaan hymyilynä.

Palatsin ovista kulkiessa, oli kulttuuriero matkaajille suuri. Oppilaita ei norkoillut palatsissa. Kaikki oli kiiltävän puhdasta. Palatsin koko moninkertaistui ovista kulkiessa. Sisäpihalla oli kivipuutarha ja lukuisia bonsaipuita. Osassa niistä roikkui yksi tai jopa kaksi suurta hedelmää.

Kultaiseen viittaan sonnustautunut oppilas vei ulkomaalaiset matkaajat pitkin tyhjiä käytäviä. Kaikki matkaajat sijoitettiin samaan, jättimäiseen torniin. Matkaajia ohjaavat oppilaat palasivat käytävillä omaa ripeää tahtiaan takaisin kohti palatsin ovia. Kohdalla he pysähtyivät kumartamaan niin vastaantuleville kultaviitoille kuin matkaajille ennen kuin jatkoivat matkaansa.

Jokainen matkaaja sai oman huoneen. Ne olivat yksinkertaiset, mutta mukavuuksiltaan ehdottoman vieraanvaraiset. Tilaa oli niin työskentelyllä ja opiskelulle, sänky oli pehmeä futon ja piilotettu paperisen seinän taakse. Huoneiden pienikokoiset ikkunat avautuivat joko viidakkoon tai palatsin kivipuutarhaan. Matkaajat saivat oman teesettinsä, joka keitti itsenäisesti lumottuna erinomaista teetä laajasta valikoimasta. Matkaajista vain liemimestaruuksiin osallistuvat oppilaat saivat kirjapinon ja pergamentin pöydälleen. Kirjapino sisälsi liemimestaruuksien ohjeet ja säännöt kokonaispituudessaan. Yhden kirjan kannessa komeili elävästi kultainen liemipata, joka odotti mestaruuden voittanutta oppilasta tänäkin vuonna. Se oli kunnianosoitus arvokkaasta tiedon ja taidon huipentumasta. Vain yhdellä riittäisi rahkeet voittamaan kultainen liemipata.
Jokaisen matkalaisen tavaroille oli varattu vaatekaappi ja tarvittavat säilytystilat jotka laajenivat ja kutistuivat loitsuista.

Matkaajat saivat liikkua tornissa, ja olivat tekemisissä toistensa kanssa. Tornissa oli erikseen yleinen ruokasali, josta kotitontut tarjoilivat herkullisia aterioita. Niin aamiaisen, lounaan, päivällisen ja iltapalan. Perinteisiä japanilaisia bento-laatikoita oli tarjolla niille, jotka halusivat välipalaa ruokailujen välissä. Myös teetä, kahvia ja muita virvokkeita oli saatavilla leivoksien, suolaisten ja makeiden kera, ympäri vuorokauden. Ruoka oli kaikenkaikkiaan hyvin kala- ja kasvispainotteista. Ruokailuvälineinä oli vain puisia lusikoita ja syömäpuikkoja, haarukoita tai veitsiä ei ollut.
Lisäksi oli viihtyisä, melkein mustaksi lakatun puun ja vihreän teemalla leikkivä lounge, joka mahdutti salimaisuudellaan koko joukon matkaajia. Hiljennysloitsut pitivät tilan mieluisana ja rauhallisena. Puheensorina oli lähes äänetön.

Matkaajat olivat vapaat liikkumaan huoneistaan asetuttuaan. Palatsiin heillä ei ollut pääsyä koulun ollessa käynnissä. Oppilaille sallittiin täydellinen opiskelurauha. Vasta oppilaiden kotiuduttua iltapäivisin, olivat matkaajat vapaita liikkumaan palatsissa. Heitä tuntui seuraavan aina silmäpari, vaikka edes nurkan takana ei koskaan ollut ketään. Esittelykierroksia tekivät koulun päätteeksi harrastustoimintaan jääneet kultaviittaiset oppilaat. He olivat aina yhtä kohteliaita ja perinteistä poikkeamattomia.

Liemimestaruuksien kansainvälinen oopus

Liemimestaruuden kansainvälinen sääntö opus:

Lisäksi osallistujien pergmenttiset kirjeet

Osallistujien henkilökohtaiset kirjeet:

Saapumispäivää edeltävänä iltana sen taittuessa jo yöhön, matkaajat johdatettiin kultaviittojen johdatuksella suureen saliin. Täysikuu heijasti kalpeaa valoa palatsiin, ja paljasti vihreän ja valkean jaden aivan uudessa väriloistossa. Tällä kertaa liemimestaruuksiin osallistuvat oppilaat johdatettiin ensin yksin ja erillään omasta seuruestaan. Heidät tuotiin saliin yksitellen ja jokainen johdatettiin kultaviitan toimesta omalle pisteelleen salissa. Se oli hulppea, mielenkiintoisella, perinteisellä japanilaisella arkkitehtuurilla rakennettu sali juuri liemimestaruuksia varten. Kaksi suurta tulisijaa, jotka olivat sijoitettu irti seinistä rätisivät rauhallisesti oranssinpunaisina. Koristeltuja ja veistettyjä puupylväitä seisoi salin seinustoilla. Niihin oli veistetty kiipeämään miltei jokainen taikaolento, jonka matkaaja osasi nimetä. Ja vielä lisää. Salin keskellä oli tuima velho, jonka silmät olivat mustat kuin tiikerihailla. Hänen ulkonäkönsä oli iän karheuttama, ryhti vääristynyt. Paksu viitta laahasi maata ja raskas kangas peitti hahmon. Se oli vuosikymmeniä Liemimestaruuksia tuomaroinut, Vahid Tarokh. Hän oli kunnioitettu liemimestari, omisti itsekin kultaisen liemipadan.

Jokaiselle osallistujalle oli katettu työpiste salissa, erillään toisistaan. Osallistujan astuessa työpisteensä ympärille noiduttuun rajausloitsuun, tyhjeni Sali muista velhoista ja noidista. Loitsu hiljensi ulkoa tulevat äänet ja loi illuusion tyhjästä salista. Osallistujan niskassa tuntui silti jatkuva, näkymätön katse jonka lähdettä ei tavoittanut. Loitsun lisäksi näihin rajoihin oli myös loitsittu kaikki mahdolliset huijauksista varoittavat ja rankaisevat loitsut. Liemioppaiden tuominen rajan sisälle poltti opuksen tuhkaksi sekunneissa ja moisesta rikkeestä poistettaisiin mestaruuskisasta sillä samalla minuutilla. Kaikki tämä oli kuitenkin jo kerrottu, ja toivottavasti monesti kerrattu sääntökirjasta joka oli tarjottu osallistujille heidän huoneissaan.

Tuomari Tarokh vieraili jokaisen osallistujan rajausloitsuin peitetyssä työpisteessä, kertoi saman ohjeistuksen jokaiselle osallistujalle.
”Valmistat monijuomaliemen täydellisesti.
Aineksia on takanasi hyllyllä.”
Tässä vaiheessa hylly leijuu rajausloitsun sisälle ja tulee pysymään siinä mestaruuden loppuun asti. Aineshyllyt olivat kaikki henkilökohtaisia. Hyllyillä oli purkkeja ja kulhoja. Ainekset olivat kaikki tarjolla näissä muodoissa; tuore, elävä, jauhe, kuiva, säilötty ja keitetty. Kasvit ja kukat olivat istutettuina pienissä kulhoissa tai tarjolla muissa muodoissaan erinäisissä lasipurkeissa ja kipoissa. Ainoa poikkeus oli taikaolennoista peräisin olevat ainekset. Ne eivät tietenkään olleet enää osa otusta josta olivat peräisin, vaan jo valmiiksi käsiteltyjä. Hyllyillä oli paljon aineksia, liikaa yhteen monijuomaliemeen. Ainesmäärän oli tarkoitus testata osallistujan tietoja. Vain taitava liemienkeittäjä osaa valita oikeat ainekset, oikeaan aikaan ja oikeassa muodossaan. Ja liemimestari osasi keittää niistä vahvan monijuomaliemen.
”Sinulle ei tarjota apua, vain tämä viaali jossa on yksi hius.
Olet vapaa aloittamaan.”
Tuomari liikkui oppilaalta toiselle aloittaen Beauxbatonsista, joka oli pisteistä oikeanpuolimmaisin ja kulki kaareen asetettujen oppilaiden läpi nopeasti. Jokainen heistä oli saanut luvan aloittaa tuomarin poistuessa. Oli enää saliin ulkopuolelle jääneiden seurueiden aika supista ja katsella, taikalainvartijoiden kiertäessä niin oppilaiden kuin väenpaljouden ympäristössä. Toimittajien sulkakynät tärisivät odotuksesta päästä kirjoittamaan.

Monijuomaliemen resepti:

Oli osallistujilla vuorokausi aikaa. Se oli tarkoituksenomainen stressaava ajanjakso joka näennäisesti avasi oven vahingolle. Yksikin väärä sana tai teko ja jäisit kirouksien ansiosta kiinni. Niskassa tuntuva katse ei hellittänyt. Tuomari Tarokh odotti osallistujia heidän astuessa rajausloitsujensa takaa. Mies odotti viimeistäkin myöhäistä ennen kuin puhui.
”Toivottavasti osaatte palata valmistelemaan liemenne ajallaan.”
Tarokh virnuili nähdessään osallistujien ilmeet. Liemenkeittäjistä parhaimmat tiesivät, että oikoreittejä ei hankalimpiin liemiin ollut eikä niitä voinut hoputtaa, tai hidastaa.


Kukaan ei ollut hakemassa osallistuvia oppilaita. Ei kultaviittoja eikä tuomaria. Jopa lukuisat taikalainvartijat vain seurasivat tornin tapahtumia ja puheita. Osallistujien kuului itse osata palata valmistelemaan liemensä kuukauden mittaiseen odotukseen.
Niitä vastassa, jotka saliin saapuivat ajallaan valmistelemaan liemensä kuukauden keittämistä varten, oli vastassa hiljainen Tarokh. Velho kiersi jokaisen oppilaan luona sanomatta mitään, tuijotti vain pitkään pataan ja katseli sen porinaa. Tuomari Tarokhin ilmeet olivat nyrpisteleviä, hän haisteli ikävältä haisevaa lientä autuaasti ja tutkailevasti. Mutta jatkoi sanaakaan sanomatta seuraavalle työpisteelle.
Liemensä valmistelleet oppilaat ohjattiin taikalainvartijoiden avustuksella Salista ulos seurueiden seuratessa perässä. Pikkuhiljaa koko Sali tyhjeni taikaverellisistä jotka nälkäisesti halusivat jo tietää tulokset. Vaan liemen piti antaa kehittyä, miettiä ja muodostua.
Kun viimeinen oppilas ohjattiin salista ulos, suljettiin sen ovet ja sinetöitiin samoin loitsuin ja kirouksin. Saliin ei ollut kenelläkään asiaa kuukauteen.

Sen ajattelisi tuntuvat helpottavalta, kun kaikki oli jo tehty, mutta Tuomari Tarekhin kähisevä nauru velhon poistuessa Salin ovelta saattoi herättää epäilyksiä ja pahentaa stressiä. Sen saman stressin annettiin kiehua seuraavat 21 päivää, kun osallistujat olivat vapaat liikkumaan vierailijoiden tornista vasta iltapäivisin.
Kukin käytti seuraavat kuukauden päivät kuten näki parhaaksi.
Liemestä puhuminen oli silti kiellettyä.



Tuomari Tarokh avasi Salin oven itse. Sen lukuisat puiset lukot kolahtelivat raskaasti ja suuret ovet avautuivat hitaasti, paljastaen sinetöidyn Salin ovien taakse jätetyn koskemattoman mestaruuskisan. Ilmassa leijui epämiellyttävä monijuomaliemen kalainen haju, joka vahvistui jokaisesta porisevasta padasta.
Osallistuvat oppilaat ohjattiin työpisteilleen, jossa odotti pöydällä viaali jossa oli yksi ainokainen hius. Taikalainvartijat riisuivat rajausloitsut yksitellen työpisteiden päältä. Osallistujat kohtasivat ensimmäistä kertaa patansa takaa sankkajoukkoisen yleisön, jonka supatus ja elehdintä oli heiltä tähän asti blokattu kokonaisuudessaan. Nämä kaikki ihmiset olivat tuominneet heitä alusta alkaen, seuranneet jokaisen heidän toimintaa. Tuomari Tarokh puhutteli osallistujia.
”Mikäli olette varmoja, että monijuomaliemenne on onnistunut ja padassanne porisee kultaisen liemipadan arvoinen liemi..” Velho piti pitkän tauon ja katseli jokaista osallistujaa. ”Olkaa hyvä ja tiputtakaa hius pataan ja pullottakaa siitä yksi pullo pöydällenne.”

Tarokh jäi odottamaan oppilaiden toimiessa, myös niitä hitaimpia. Kun jokaisella osallistujalla oli pullo pöydällään, kutsuttiin Salin ovesta sisälle rivi kultaviittoja. Yksi jokaiselle työpisteelle, ja kultaviittaiset velhot ja noidat jäivät seisomaan pitkään riviin Tuomari Tarokhin eteen. Tuomari käveli jälleen oikeanpuolimmaisen kultaviittaisen oppilaan eteen, tarkasteli Mahoutokoron oppilaan kasvoja ja suhteita, ennen kuin kutsui Beauxbatonsin oppilaan pullotetun liemen sauvallaan luokseen. Tarokh avasi lasisen pullon korkin, haistoi pitkään ja hartaasti sen ikävää tuoksua ennen kuin ojensi sen japanilaiselle oppilaalle. Joka joi pullon tyhjäksi. Tarokh toisti saman toimenpiteen jokaisen kultaviittaisen oppilaan edessä, kutsui pullon osallistujan pöydältä ja haistoi sen aromeja hartaasti ennen kuin ojensi sen oppilaalle.
Tuomarin liikkuessa hitaasti, mutta tasaisesti kultaviittaiselta oppilaalta seuraavaan, kokivat Mahoutokoron oppilaat epämiellyttävän ja kivuliaan muutoksen. Jokainen oppilaista oli tarkoitettu muuttumaan Mahoutokoron omaksi liemiprofessoriksi, Matami Kusumotoksi. Tarokh ilahtui näkemästään, kutsui taikalainvartijat lähemmäs ja ryhmä tarkasteli muutoksia. Loput Salin seuraajista joutuivat pidättämään hengitystään. Kuka oli epäonnistunut? Oliko jonkun liemi mennyt kokonaan pieleen? Olivatko kultaviittaiset oppilaat kunnossa? Kenen muutos kestäisi pisimpään? Kuinka laadukkaita liemet olivat?

Tarkastelu kesti pyöreästi tunnin, kunnes liemen vaikutukset alkoivat lakata. Vasta sitten, pitkän keskustelun jälkeen oli Tuomari Tarokh valmis julkaisemaan voittajan. Sen joka ansaitsi kultaisen liemipadan keitettyään täydellisen monijuomaliemen.

//Vastaukset yhteen viestiin, maksimissaan kahteen jos se on helpompaa. Epäselvyydet Vanillattaren yksäreihin niin oikaistaan mutkat. Luethan aloituksen tarkasti ja ajatuksella.
Pelissä ei ole määrättyä järjestystä. Hauskaa peliä!

Saapuminen

Yuri Grigorin saapui Jadepalatsin saaren rannalle eri tavalla rehtori Yagan kanssa kuin japanilaiset, jotka lensivät paikalle isomyrskyliitäjillä. Merestä muutaman aallon saatteleman nousi merikäärme, jota itse rehtori piti ohjaksista kiinni. Suomukas otus pysähtyi tottelevaisesti rannalle Yagan käskyjen mukaan ja matkalaiset saivat hiekan jalkojensa alle. Yurin katse kiersi ympäröivässä kauneudessa ja hän tunsi märkää naamaansa vasten ihanan, raikkaan ja aamuisen merituulen. Poika oli mykkä, mutta hän viesti rehtorilleen katseella että paikka oli kaunis. Yaga nyökkäsi ja toisti muutaman fraasin venäjäksi, ohjeistaen Yuria miten toimittaisiin. Kaksikko eteni nefriittisille portaille sekä toisti jähmeät mantransa Mahoutokoron rehtorille Yamamorille sekä hänen alaisilleen. Kunnia oli kiistämätön ja sen huomasi Yurista, vaikka hän ei sanaa suustaan saanut. Yaga pahoitteli asiaa rehtorille ja hänen alaisilleen suht moittimattomalla japanilla.

Tilat

Yuri oli otettu heille valmistelluista tiloista, mutta ei osannut ottaa kaiken stressinsä keskellä siitä kaikkea irti. Poika hikoili ja haikaili mielessään, että menisiköhän kaikki hyvin. Rehtorin läsnäolo ei helpottanut, koska miehen pelottava energia sekä auktoriteetti oli aina jännittänyt Yuria. Lounasta syödessään Yuri nautti bento-laatikkoa ikkunansa edessä, josta avautui viidakko. Hän ei ollut ennen nähnyt vastaavaa ja se sai sanattoman pojan tunteelliseksi. Syöminen ei ollut helppoa puikoilla, mutta Yuri oli nopea oppimaan. Lisäksi rehtori Yagan avustus oli tarpeen, ettei poika nolannut itseään. Yuria hävetti. Rehtori tuntui ohjailevan häntä kaikessa, ehkä se johtui siitä, että rehtori Yaga oli itse entinen liemimestari. Työnjako oli kuitenkin selvä ja Yuri tiesi säännöt. Häntä ei saanut avittaa liemessä mitenkään.

Sali

Aika oli täysi ja liemen tekeminen oli aloitettava. Yuri hengähti ja oli hiljaa, kun kuunteli tuomarin ohjeistusta. Liemi oli vaikea, mutta tehtävissä. Yuri oli aiemmin harjoitellut lientä rehtorin ja liemiprofessorin kanssa, koska oli melko selvää, että se voisi olla yksi mahdollisista liemistä joka kilpailuun otettiin. Nuorukainen nyökkäili tuomarille, jonka mustat silmät olivat hänen mielestään erikoiset. Yagan tuomitseva katse lisäsi stressiä, mutta Yuri oli päättänyt yrittää parhaansa. Ahdistuksen seasta kumpusi jonkinlainen toivon jyvä itseluottamuksen kasvaessa, kun aineet olivat valmiina. Nuori Grigorin katsahti viereisessä pöydässä olevaa Durmstrangin oppilasta ja nyökkäsi tälle formaalisti, ennen kuin aloitti työt. Liemen ensimmäisen osan Yuri valmisti moitteettomasti, kuin myös kolmannen osan.


Aika kului hitaasti päivien välissä kun neljäs päivä koitti. Yuri oli patansa äärellä, kun hiljainen tuomari asteli hänen eteensä haistelemaan lientä ja nyrpistelemään nokkaansa. Grigorinilla oli ongelma, hänen kätensä olivat harvinaisen hikiset ja otsaa hiosti myös paineen alla. Yuri tiesi, että liemi oli tähän asti valmistettu täydellisesti. Hikinokare vieri otsaa pitkin ja se tipahti. Hikipisara tippui ja Yuri äkkäsi sen liian myöhään. Poika yritti hamuilla sitä käsillään kiinni, mutta liian myöhään. Suoraan tuomarin edessä hänen oma hikipisaransa upposi pataan pienen mulauksen kera. Yurin silmät laajenivat ja hän yritti tehdä jotain korjausliikkeitä, mutta se oli mahdotonta. Tuomari ei antanut armoa ja liemi jätettiin hautumaan väärän DNA:n kanssa. Poika ei uskaltanut kertoa tätä rehtorille, koska se oli sääntöjen vastaista sekä häntä pelotti kunniansa puolesta. Yuri toivoi, että kaikki menisi hyvin.

Tuomarointi

Yurin liemen kohdalla maistaja veti tuomarin ohjeiden mukaisesti liemen naamariinsa. Poika katseli kirjaimellisesti haisevat housussa, etät mitä tulisi tapahtumaan. Muutos oli kiero, hyvin erikoinen sekä kivulias. Oppilas muuttui Yurin sekä matami Kusumoton risteämäksi sekä vinkui apua. Rehtori Yaga veti sauvansa esiin katsomossa sekä loihti välittömästi Yuria. Yurin näkökenttä katosi, kuin myös hänen suunsa ja nenänsä. Poika piteli tyhjiä kasvojaan, mihin oli jätetty muodonmuutosloitsun avulla voin yksi reikä, että poika pystyisi edes hengittämään. Nöyryytys oli kattava ja rehtori Yaga ei nähnyt muuta vaihtoehtoa, kuin rankaista ja kirota oppilaansa. Yaga poistui välittömästi katsomosta tuhahdellen, kun liemi oli epäonnistunut. Yuri lyyhistyi lattialle, hän yritti itkeä mutta ei voinut. Poika peitteli naamaansa, jossa ei ollut mitään nähtävää. Ei silmiä, ei nenää eikä suuta. Pelkkä hengitysreikä. Katsomossa kohahdeltiin ja peiteltiin suita. Yuri poistui paikalta häpeissään eikä hänestä kuultu sen koommin.

Viiniköynnöksiä peitti kevyt huurteinen huntu kylmän ilman johdosta aamuauringon noustessa, kun viimeistä vuottaan Beuaxbatonsissa käynnistelevä Anthony Moon piti käsissään koulun sinetillä varustettua kirjettä. Hän oli osallistunut oman koulunsa karsintoihin ennen joulua, tavoitteenaan päästä Mahoutokoron palatsiin koittamaan onnea muiden koulujen edustajien kanssa. Matka tulisi olemaan pitkä ja raskas, mutta poika oli valmistautunut siihen. Hivenen haparoivin käsin hän avasi kirjeen tuijotellessaan kotinsa ikkunasta viinitarhan puoleen. Siinä missä hänen isänsä Seemus oli pärjännyt ministeriön leivissä kivuten johtoasemaan, oli hänen äitinsä Angelina keskittynyt kodin hoitamiseen ja valmistamaan heidän omaa viiniään lähitienoon nautittavaksi. Nyt olisi Antonyn aika kantaa sukunsa nimeä ylpeänä, vielä Moon nousisi uuteen valoon halki taikamaailman.

Avatessaan kirjettään, tunsi hän vanhempiensa kädet olkapäillään. Hän vilkaisi lyhykäisesti olkiensa yli saaden hyväksyvät hymyt, ennen kuin nosti kirjeen kuorestaan. Ilo ja helpotus valtasi nuoren miehen, kun lupaukset oli lunastettu. Ja mikä parasta – tiesi hän peitonneensa nyt suurena kilpakumppanina toimineen pikkuserkkunsa. Olisipa myös Seemuksella syytä kirjoittaa Emmy-serkulleen ja hieman naljailla oman poikansa menestyksellä.



Kun aika oli kypsä, oli Antonyn aika hypähtää koulun valkeiden ratsujen siivittämien rattaiden kyytiin. Matka aloitettaisiin koulun ratsujen ohjausnuorassa, kunnes lopulta isomyrskyliitäjät ottaisivat vaunun ohjaukseensa. Hänen kätensä hikosivat hänen istuessaan vaisuna sivummassa koulun melko tuoreesta, mutta silti jämäkästi asiansa hoitavasta rehtori Bellamysta. Tilanne oli suunnattoman jännittävä, eikä Antony kyennyt ummistamaan silmiään lentomatkan aikana. Vasta pitkän ajan päätyttyä, hänen silmäluomensa kävivät raskaiksi hänen torkahtaessaan tasaisesti eteenpäin lentävien kärryjen hentoon kolinaan.

Vain hieman ennen laskeutumista poika heräsi tuntiessaan rehtorin tiukan tuijotuksen hänen poskellaan, jolle nukahdus oli valuttanut kevyen kuolan. Tuima katse sai pojan pyyhkäisemään kasvonsa puhtaaksi, samalla kun hänelle viitottiin puhdasta tuoretta pakasta vedettyä silkkisen sinistä kaapua puettavaksi päälle. Siirryttyään vaunussa sivumpaan pukemaan itsensä edustavaan kuntoon, huokaisi hän raskaasti seisten peilin edessä pyrkien kannustamaan itseään. Lopulta hän tunsi, kuinka vaunujen vauhti alkoi hidastua ja lopulta pysähtyi tyystin. Parhaimpiinsa pukeutuneena hän kulki hitaasti takaisin vaunun ovelle, odottaen kuinka hänen seurueensa purkautuisi saaren vehreyteen, jonka taustalla Jadepalatsi kohosi.

Hitaasti seurue Pyreneiden keskeltä purkautui vaunuista, Antonyn jäädessä odottamaan vuoroaan viimeisenä. Muu seurue oli muodostanut kaaren vaunun ulkopuolelle, hänen astuessaan ryhdikkäänä jännitystään niellen alas tuntien pehmeän maapohjan jalkojensa juurella. Kun Antony vilkaisi ympärilleen, näki hän, kuinka myös iso joukko muiden koulujen oppilaita oli päässyt perille. Hänen katseensa kääntyi vihreänä hohtavien portaiden puoleen, ennen kuin hänen katseensa kulki sivummalla seisoviin kolmeen arvovaltaisen näköiseen henkilöön – Japanin edustukseen. Jokainen esittäytyi vuorollaan, niin myös Antony osana Beuaxbatonsin edustusta. Kuri ja virallinen esittäytyminen ei häntä huolettanut, sillä rouva Bellamy oli pitänyt huolen, että kuri ja järjestys toteutuisivat koulun seinien sisäpuolella ja ulkona.

Esittäytymisten jälkeen, lähtivät joukot kulkemaaan korkeita portaita pitkin ylös. Auringossa liki tarvitsi aurinkolaseja, portaiden kiiltäessä liki yhtä komeasti kuin valonsäteet Beuaxbatonsin kultaisissa kaarissa. Viimein portaiden huipulla, tavoitti palatsin suuruus ja komeus kaiken ymmärryksen. Seurueiden kulkiessa pitkin palatsin käytäviä halki kivipuutarhaisten sisäpihojen ja huoliteltujen bonsaipuiden ohitse kultaviittaisen oppilaan vanavedessä kohti kauempana kaikesta siintävää tornia. Kulkemisen aikana ei Antony uskaltanut vilkaistakaan eri puolille, vaan tuijotti tiiviisti edessään kulkevan rehtori Bellamyn takaraivoa.

Viimein saavuttivat he päämääränsä. Antonyn asettuessa huoneeseen, joka hänelle oli määritelty, istahti hän matalalle pehmeälle futonille, vilkaisten sitten ensiksi viidakon puoleen sijoitettua ikkunaansa. Syvä huokaus kevyestä helpotuksesta purkautui hänen huuliltaan, pojan käden siirtyessä kirjapinon päällä lepäävään pergamenttiin, joka oli rullattu siivosti ja sinetöity koristeellisesti. Hieman haparoiden hän avasi käärön, lukien sen lyhyen ja ytimekkään sisällön säännöistä. Sen alta paljastui lopulta vielä toinen kirje, jonka hän luki huolellisesti ja hartaasti silmäillen sitä yhä uudelleen ja uudelleen. Hän pähkäili ja järkeili, josko jostain löytyisi edes jokin pieni vihje siitä mitä tuleva koitos pitäisi sisällään, mutta turhaan.

Kun aika on.

Kun oli aika, seurasi Antony tiiviisti jälleen ohjattua kulkuetta kohti suurta salia, jota täysikuu kapeasti valaisisi eikä aikaakaan, kun hänet otettiin erilleen seurueestaan. Vasta nyt hän tajusi kuinka yksin hän olisi lumoavan huumaavassa palatsissa. Pakoa ei olisi. Hänet ohjattiin viimeisenä omalle paikalleen, aivan toiseen laitaan kaaren muotoon asetettuja pöytiä, joiden vieressä tyhjä pata kolisisi. Asetuttuaan työpisteelleen, käänsi hän katseensa keskellä seisovaan paksuviittaiseen harmaahapseen – Vahid Tarokhiin.

Minuutit tuntuivat tunneilta, kun Antony odotti vuoroaan kuulla koitoksen ohjeet. Vaikka hän oli ensimmäisenä ohjeistuksen vuorossa, oli poika ehtinyt vaipua ikään kuin jonkinlaiseen transsitilaan. Hän havahtui siitä vasta kun häntä puhuteltiin kilvan arvovaltaisen tuomarin Tarokhin toimesta. Se hetki, kun hän kuuli miehen ikääntyneen äänen, hän tajusi kuinka Sali oli tyhjentynyt äänistä ja kaikista muista. Hän ei nähnyt ketään muuta, kuin edessään seisovan tuomarin.
”Valmistat monijuomaliemen täydellisesti. Aineksia on takanasi hyllyllä”, mies oli sanonut kerrattuaan kaiken tarpeellisen ohjeistuksen. Antony käänsi katsettaan hitaasti hyllyn puoleen, nyökäten ymmärrykseksi. Sanaakaan hän ei suustaan sanonut. ”Sinulle ei tarjota apua, vain tämä viaali jossa on yksi hius. Olet vapaa aloittamaan.” Niin oli koitos alkanut – pakopaikkaa eikä apua enää tulisi. Nyt hän oli yksin. Mitään muuta hän ei nähnyt eikä kuullut ulkoa, vain painostava tuijotus tuntui hänen selkäpiissään, kun hän alkoi pohtimaan omaa strategiaansa.

Pata kattilaa soimaa

Monijuomaliemi ei varsinaisesti ollut tuttu nuorelle Beuaxbatonsin edustajalle. Toki tätäkin vaihtoehtoa oli palloteltu, kun häntä oli valmistettu ennen lähtöä kilpaan. Ensimmäisenä Antony aloitti kolkuttaakseen omaa pataansa tunnistaakseen sen materiaalin. Hänestä oli tärkeintä tietää, millaisen työvälineen kanssa hän oli tekemisissä. Kumea kolahdus kieli kuparisesta kattilasta, jonka tarkempi tutkimus varmisti oikeaksi. Seuraavana oli vuorossa hyllykön tutkiminen. Aineksia oli paljon, aivan liiaksi. Oli kyettävä toimimaan rationaalisesti ja tiedettävä koitoksen rajat. Lientä varten olisi paljon eri koukkuja, mukaan lukien virheellisiä ainesosia, jotka voisivat saada aikaan kammottavia tuloksia. Hitaasti hän pyyhkäisi orastavan hien noron otsaltaan, kääräisten hihojaan ylös ennen kuin ryhtyi toimeen.

Oli selvää, että ensimmäisten ainesten oli oltava samantien käden ulottuvilla, jotta aika olisi hänen puolellaan. Kun hän sulki hetkeksi silmänsä, palasi hän muistoihinsa liemikirjojen kanssa. Ensimmäisenä pojan käsi hakeutui varman otteen viemänä vuoruohon ja pihattaren lehtien luo. Molemmat aineet löytyivät melko helposti erottuen selkeästi ainesosista. Heti alkuun hän ei kompastuisi. Antony kääntyi patansa puoleen, mitaten huolellisesti kolme mitallista vuoruohoa pataan, jonka jälkeen tarrautui sidottuihin pihattaren lehtiin. Beuaaxbatonsin vesan sormet olivat alkaneet hieman hiota, jonka johdosta solmiminen oli miltei tuottanut pieniä haasteita, mutta kaunis nippu oli lopulta saatu aikaiseksi. Vuoruohojen perään hän tiputti kaksi lehtinippua pataan, jonka jälkeen sekoitti neljä rauhallista kierrosta myötäpäivään. Sekoitettuaan liemen ensimmäiset aineet, nosti hän katseensa kelloon painaen sen ajan tiukasti mieleensä. Patamateriaalin johdosta, edessä olisi tunnin verran odotusta, jonka aikana ei voinut tehdä muuta kuin odottaa.

Kun aika oli kypsä, tarrautui hän iilimatoihin, jotka oli odottelun aikana kerännyt valmiiksi. Morttelissa hänen vieressään odotteli pitsiperhosen siivistä valmisteltu tahna, kun poika lisäsi neljä iilimatoa padassa porisevien kasvien joukkoon. Rauhallisesti laskien iilimatojen määrän, hän tiputti ne yksi kerrallaan, kunnes kääntyi morttelinsa puoleen. Hän tarrautui puhtaaseen mittalusikkaan, jolla lisäsi kaksi mitallista tahnaa. Nyt oli oltava tarkkana – vain puoli minuuttia, kunnes oli aika tarrautua sauvaan ja käyttää se padan yläpuolella. Varmaliikkeisenä poika vei kätensä padan päälle puristaen sauvaansa rystyset valkoisena. Liki yhtä nopeasti kuin sauva oli viety padan ylle, vietiin se myös pois.

Käytettyään sauvansa padan yllä, otti poika otteensa purkista, jossa liotettuja puukäärmeen nahkoja säilöttiin. Yhden sellaisen hän asetti työlaudalleen käyden varmaotteiseen veitsityöhön, suikaloiden nahan siisteiksi tasakokoisiksi suikaleiksi, joita kolme mitallista tulisi liemeen lisätä. Seuraavaksi, oli hänen pohdittava. Hän tiesi, kuinka kaksisarvisen sarvea saisi niin valmiiksi jauhettuna kuin myös hän voisi itse sen jauhaa. Vaikuttaisiko oikominen lopputulokseen? Olisiko nyt oikea aika heittäytyä laiskaksi, vai tulisiko pelata varman päälle ja jauhaa sarvi itse? Hetken pohdittuaan, hän tarrautui kokonaisiin sarviin, jotka hallitusti hän survoi morttelissa. Pian hänellä oli edessään vaaleaa pulveria, johon hän jälleen puhtaan mittalusikan upotti, tiputtaen tarkan mitallisen jauhetta pataan. Hän käänsi kattilan alle hieman enemmän tehoa, jotta nopea kiehautus tapahtuisi onnistuneesti. Hän laski pitkältä tuntuvia sekunteja, kunnes lopulta liemen kolme ensimmäistä vaihetta oli suoritettu.

Astuttuaan ensimmäistä kertaa suorituksen aikana kuplastaan ulos, hän vilkaisi ympärilleen. Niin Durmstrangin kuin myös Koldovstoretzin oppilaat olivat asettuneet odottamaan muita kouluja. Antony siirsi katseensa omien kenkiensä kärkiin siistien oman asunsa jälleen edustuskuntoon, kunnes jokainen osallistuja oli saanut liemensä kolme ensimmäistä vaihetta suoritetuksi.
”Toivottavasti osaatte palata valmistelemaan liemenne ajallaan”, kaikui vanhan miehen sanomana salin kuun loisteessa, myöhäisen illan vaihduttua jo yöksi. Antony päästi kepeän haukotuksen huuliltaan, kunnes vilkaisi jälleen kelloa. Oli kulunut noin tunnin verran siitä, kun hän oli poistunut kuplastaan, Aikaa olisi siis vielä 17 tuntia ennen paluuta.


Uni ei ollut meinannut tavoittaa vieläkään Antonya, kun hän oli palannut muiden mukana torniin. Kukaan ei sanonut toisilleen mitään, kukaan ei tahtonut koettaa mitä seurasi, jos vahingossa puhuisi jotain koetuksesta. Lopulta uni oli hänet saavuttanut, kunnes aamun sarastus hänet herätti. Päivä kului odottaen, kunnes oli jälleen hänen aikansa palata koetukseen. Kukaan ei heitä enää saattanut, jonka johdosta Antony varasi riittävästi aikaa siirtymiseen. Hän ei tahtonut eksyä vieraassa palatsissa. Muutaman kiertämisen jälkeen hän löysi kuin löysikin paikalle, ajan ollessa liki kypsä. Hetken hän odotti, kunnes astui kuplaansa tarkistaen mitä kattilassa tapahtui. Hän ei tiennyt, olivatko muut tehneet saman valinnan patamateriaalin kanssa, joten hän ei tiennyt oliko hän edellä muita vai oliko joku muukin lähtenyt oikomaan patamateriaalilla.

Kaikki oli niin kuin pitikin. Hän vilkaisi tuomariin, joka kiersi suorituksia lävitse, jatkaen jälleen varmaotteista suoritustaan. Aikaisempi jännitys oli yhä läsnä, mutta tilanne oli alkanut muuttua rutiinimman omaiseksi. Enää ei selkäpiissä painostava katse ahdistanut, vaan sen oli likimain unohtanut. Rauhallisesti hän lisäsi uuden mittalusikallisen pitsiperhosen siipiä jauhettuna liemeen, nostaen jälleen kauhan, jolla sekoitti lientä kolmasti vastapäivään. Seuraavana vuorossa olisi kolmen viikon odotus. Pitkät kolme viikkoa vieraassa ympäristössä.



Kolme pitkää viikkoa olivat takana. Kaikki oli annettu ja tilanne muuttunut. Kolme viikkoa pelkässä hiljaisuudessa, eivät tulleet varsinaisesti kysymykseen, vaan kun aika oli ollut kypsä, oli myös kilpakumppanien kanssa uskaltauduttu pieneen jutusteluun. Visusti jokainen oli varonut, ettei sanallakaan mainitsisi kuluvaa koetusta, sillä seuraukset taatusti olisivat karuja.

Edustajat astelivat lopulta peräjälkeen saliin patojensa taa. Oli aika pullottaa liemi. Kaikki oli tähän mennessä sujunut hyvin, ja voitto oli Antonyn hyppysissä. Toki kuka tahansa saattoi vielä olla viemässä voiton hänen edestään. Kuului jälleen Tarokhin puhe salissa kaikuen; ” Mikäli olette varmoja, että monijuomaliemenne on onnistunut ja padassanne porisee kultaisen liemipadan arvoinen liemi, Olkaa hyvä ja tiputtakaa hius pataan ja pullottakaa siitä yksi pullo pöydällenne.” Haparoivin käsin Antony tarrautui pieneen pulloon, johon liemen pullottaisi. Hänen kätensä kävi kaavun suojissa tarrautuen ensimmäisenä päivänä annettuun hiukseen, jonka tiputti pataan. Hän oli pelannut varman päälle, koska ei tahtonut riskeerata että joku tekisi vaihdoksen hänen hiukselleen.

Hiuksen pudottua pataan, pulpahti mutamaisen sakea seos uhkaavasti, Antonyn tarrautuessa pulloon johon lopulta lientä laittoi. Hän asetti liemen pöydälleen, kunnes jäi odottamaan tuomarointia. Hikikarpalot selkäpiitä pitkin valuen, hän odotti muita oppilaita. Pian kaikki olivat valmiit ja oli aika arvioida lopputulos. Ensimmäisenä katosi hänen työpisteeltään pullo Tarokhin elämää nähneisiin käsiin, Antonyn pidätellessä hengitystään. Mies korkkasi pullon, nuuhkaisi sen tunkkaista aromia, kunnes ojensi sen ensimmäiselle kultaviitalle. Tuo oppilas henkäisi syvään, nielaisi liemen yhdeltä istumalta, kunnes kupliva muutos saattoi alkaa. Pian rivistössä oli yksi Matami Kusumoto, olematta aito Kusumoto. Antony uskaltautui hengittämään, kun muutos oli onnistunut. Nyt hän oli tehnyt kaiken voitavansa…

Valmistautuminen

Jos ahdistuneisuus ei ollut Mayalle entuudestaan tuttu tai vastaavasti asioista etukäteen stressaaminen, niin kuluneen viikon aikana kuudesluokkalainen Rohkelikkojen tuvan kasvatti oli oppinut tuntemaan uuden, epämieluisan vieraan kehonsa sekä mielensä sisällä paremmin kuin hyvin. Maya ei ollut ikinä ennen elämänsä aikana lukenut yhteenkään kokeeseen antaumuksella. Huispaus oli aina vienyt häntä ja tytön nuorta sydäntä mukanaan, kuten myös mieltä. Hän janosi taivaalle, jossa pystyisi saavuttamaan voittoja toisensa perään, mutta nyt viimeisien kuukausien aikana nuori Rohkelikkotyttö oli ollut uusien tunteiden sekä haaveiden edessä, jotka asettivat huispauksen toissijaiseksi asiaksi ainakin hetkellisesti. Hän oli voittanut Tylypahkassa järjestetyn liemikarsinnan, jonka voittaja pääsisi edustamaan kouluaan Japanin mahtipontiseen noitien sekä velhojen kouluun, Mahoutokoroon. Jadepalatsi tunnettiin paitsi sen ylellisyydestä, myös ensiluokkaisesta opetuksesta ja ansioituneista nuorista velhoista sekä noidista, jotka olivat ponnistaneet maailmalle siellä opiskeltuaan. Ja nyt Maya pääsisi vierailemaan siellä ja edustamaan omaa kouluaan, johon tuskin kukaan karsintojen ollessa käynnissä tai ratketessa, uskoi. Maya oli lukenut, hän oli päntännyt pitkälle öiden pikkutunneille asti. Hän oli jättänyt treenejä välistä ja lukenut jopa kesken käynnissä olevien oppituntien sivuttaen näin itse aiheita, joita hänen olisi pitänyt ehkä opiskella juuri niinä hetkinä. Hän oli harjoitellut myös käytännössä ja käyttänyt hyödykseen tilaisuuden opiskella itsenäisesti Tylypahkan liemimestarin luokkatiloissa, johon hänelle sallittiin pääsy karsintojen voiton myötä harjoittelemaan tulevaa koetusta varten. Ja kaiken sen lisäksi Maya oli vielä yrittänyt opetella tunnistamaan erilaisia yrttejä sekä raaka-aineita sokkona pelkän näppituntuman voimin. Hän ei voinut kiistää itseltään sitä tosiasiaa, että oli valmistautunut, koska sitä hän kyllä oli. Mutta se, että kuinka matka Jadepalatsissa sujuisi ja ennen kaikkea päättyisi... siihen hän ei osannut itseään valmentaa. Maatessaan päivää ennen lähtöä omalla tutulla sängyllään Rohkelikkotornissa, lueskeli Maya lävitse vielä kirjettä jonka oli saanut muiden kisaajien ohella voittonsa myötä luettavaksi. Tummahiuksinen tyttö sulki silmänsä ja asetti kirjekuoren vasten huuliaan syvään hengähtäen samalla ajatellen, että tuli matkasta mitä tahansa, niin sinne lähdettiin pää pystyssä.

Matka alkakoon

Herätys aamulla oli aikainen eikä Maya ennättänyt kuin käväistä Suuressa Salissa nappaamassa mukaansa muutaman valmiin voileivän sekä banaanin, kun käsky jo siirtymisestä ulos kajahti massiivisien ovien luota ilmoille. Salissa ei ollut ketään siihen aikaan aamulla, eikä kukaan ollut hereillä aamuvarhaisella. Muutama kotitonttu viiletti pitkin salia korjailemassa kattauksia, ja kun Maya suuntasi askeleensa portaikon kautta pihamaata kohti heräsi muutama taulu horroksestaan eloon. Supina kantautui tytön korviin jossa pohdittiin, että olisiko hänestä mestaruuden varmistajaksi vai ei. Maya mutusteli toista leipäänsä pörröiset hiukset sekaisin harottaen, silmäpussit kirkkaina loistaen samalla kun raahasi perässään painavaa matka-arkkua, jonka oli pakannut jo edellisenä iltana valmiiksi reissua ajatellen. Hän vilkuili tauluja, joissa esiintyi mitä eriskummallisimmissa hiustyyleissä vuosisatoja sitten eläneitä velhoja sekä noitia, eikä vaivautunut sanomaan ääneen sanaakaan. Uskoi häneen sitten kuka tahansa tai oli uskomatta, niin loppujen lopuksi Maya olisi itse ja ainoastaan se, joka tuloksensa menisi Japaniin ratkomaan.

Yhden kirjeen Maya kuitenkin sai. Pöllö lennähti tytön olkapäälle huutaen ennen matkan alkamista, ojentaen nokassaan kirjekuorta kohti Mayaa. Sen sisällölle Maya hymähti ja puristi hetkeksi rintaansa vasten ennen matkan alkamista.

Onnea kisoihin!! Keität sellaset liemet, että kaikki lentää persauksilleen yhtä kovaa, kun mä lensin luudalla päin seinää!!

P.S. Mulle tuli aivotärähdys.

Alyssa

Oletko valmis?

Matka Japaniin oli pitkä ja varsinkin stressaava. Koko sen ajan Maya yritti lukea, nukkua ja päntätä vähän lisää, mutta vatsassa tuntuva jännitys ei antanut periksi. Hänellä oli huono olo, kroppaa väänsi ja kaikki oli huonosti. Silvius Nero yritti rauhoitella, mutta se ei Mayaa sillä hetkellä auttanut. Kun matka lopulta päättyi, oli Maya ehtinyt nukkua noin tunnin ajan. Uusi, täysin eriskummallisen upea maisema kuitenkin valtasi Mayan huomion. Palatsi joka hehkui upeuttaan, palatsi joka kätki sisälle arvoituksia. Palatsi, joka toimi noitien ja velhojen kouluna Japanissa. Maya haukkoi henkeään näkemälleen, uskomatonta, että juuri hän pääsi kokemaan tämän!

Kun Maya asteli sisälle upeasti koristellulle Jadepalatsin pihalle, oltiin häntä siellä jo avosylin vastassa. Vatsakipu alkoi hellittää, kun sai tutustua uusiin ihmisiin. Olo oli kodikas, vaikka jo heti seuraavana päivänä tiesi, että koitos voitosta alkaisi. Niin, se alkaisi jo heti huomenna. Se sai Mayan miettimään, että onko tässä mitään järkeä? Hän kuitenkin halusi sosialisoitua ja jutella, sekä luoda uusia ystävyyssuhteita. Mutta se oli silti loppujen lopuksi täysin toissijainen asia koko matkan aikana.

Paras voittakoon

”Valmistat monijuomaliemen täydellisesti. Aineksia on takanasi hyllyllä", noita sanoja Maya ei unohtaisi ikinä elämänsä aikana. Ikinä.

Koitos alkoi. Maya kääntyi katsomaan tarvikehyllyä takanaan. Hän laski nopeasti, että tarjolla oli paljon enemmän, kuin mitä itse resepti antaisi ymmärtää. Pata olisi kuitenkin hyvä valita ensin ja laittaa porisemaan, sen lämpenemisessä kuitenkin kestäisi tovi ja sillä aikaa hän ehtisi valmistella työpisteensä kuntoon. Rohkelikkotyttö ampaisi hakemaan sopivan kokoisen tinapadan ja asetteli sen tulisijalle, täyttäen sen vedellä jonka jälkeen lausui taikasauvaansa apunaan käyttäen ääneen napakasti ”sytyjo”-loitsun. Sauva asetettiin loitsun jälkeen pöydälle, jonka jälkeen oli aika siirtyä itse ainesosiin.

”Maya, sinä osaat tämän” tyttö vakuutteli itselleen samalla kun alkoi valikoida hyllyltä haluamiaan raaka-aineita käytettäväksi. ”Nyt vain pidät pääsi kylmänä ja keskityt joka ikisellä sekunnilla”. Ajatuksia oli toki helppo suoda mieleen, niillä pystyi tuudittautumaan helpotuksen tunteeseen. Jos huispauksesta oli jotain hyötyä kilpailuhenkisessä lajissa, niin siinä Mayalla saattoi jopa olla etulyöntiasema – hän pystyi ja osasi hallita mielensä, kun taas toiset kilpailijat.. pystyivätkö he? Maya ei pahemmin vilkuillut ympärilleen tehdessään töitä, vaan antoi palaa menemään sen, minkä vain suinkin osasi. Vesi padassa alkoi kiehua hiljalleen, jonka aikana Maya mittasi tarvittavat määrät vuoruohoa pöydälleen sidottujen sekä niputettujen pihattaranlehtien viereen. Kun aika oli oikea, lisäsi Maya ainesosat pataansa ja sekoitti niitä myötäpäivään neljästi. Ennen toisen ainesosan lisäämistä hän näpytteli tarvittavan ajan sekunttikelloon odotettavaksi, jonka jälkeen liemeä tulisi jatkaa jälleen eteenpäin. Kahdeksankymmentä minuuttia, se tuntui ikuisuudelta. Vilkuillessaan kelloaan pöydällä Maya yritti keksiä itselleen tekemistä. Hän siivosi työpisteensä ja järjesteli tarvikehyllyä takanaan haluttuun järjestykseen, välillä silmiään hieroen. Keskittyminen ei saisi nyt herpaantua. Muutama kilpailija lähti hakemaan itselleen jotain syötävää odotuksen aikana, mutta Maya päätti jäädä vahtimaan seostaan. Hän sääteli tulisijaa tarvittaessa paremmaksi, jottei liemi pääsisi keittymään yli tai palamaan pahimmillaan pohjaan.

Kun aika oli tullut täyteen, oli Mayalla pöydällä jo entuudestaan järjestetyt seuraavat ainesosat seuraavia osioita varten. Hän oli valmistellut morttelilla pitsiperhosen siivet jo hyvissä ajoin juoksevan hienoksi tahnaksi, joka ei kuitenkaan tytön omaan mieleen ollut liian vetelää tai liian paksua, vaan jotain siltä väliltä. Tahnaa lisättiin kaksi mitallista seokseen. Neljä iilimatoa sujahti myös keitokseen, ja jotka, Maya pilkkoi puoliksi sen sijaan, että olisi lisännyt ne kokonaisina, koska tytön mielestä iilimadot sekoittuisivat paremmin liemen sekaan pilkottuina kuin kokonaisina. "Olisiko tämä virhe?" Jälleen Maya piteli kädessään sekuntikelloa, jonka aikana hän pyrki madaltamaan keitoksen lämpötilaa tulisijalla pienemmäksi. Keitos keittyi kauniisti, eikä pursunnut tai kuplinut ollenkaan yli. Maya henkäisi pienesti tyytyväisenä aikaansaannokselleen ennen, kuin käytti sauvaansa liemen yläpuolella.

Maya työskenteli kuin kone, jonka silmäpussit huusivat hoosiannaa takkuisen tukan roikkuessa kireällä ponnarilla. Suikaloitu sekä liotettu puukäärmeennahka sujahti keitokseen varmoin ottein, kuten myös murskattu kaksisarvisen sarvipulveri. Hetken aikaa Maya kuitenkin mietti, että kumpi seoksista oli kumpaakin, mutta kokeilemalla sormillaan hän osasi lopulta harjoittelunsa tuloksena erottaa ainesosan ja päätyi lisäämään ne pataan oikeassa järjestyksessä. Jälleen sekuntikello puuttui peliin, kun keitosta sai keitellä vain kaksikymmentä sekuntia korkealla lämmöllä, joka itsessään oli vaatinut jälleen sen, että Mayan piti kohentaa tulisijaa patansa alla.

Sitten se loppui kuin seinään. Kovin työ oli tehty ja seuraavaksi pitäisi odottaa kaksikymmentäneljä tuntia. Se tuntui ikuisuudelta. Maya siirtyi pois työpisteeltään muiden koulujen edustajien joukkoon ja toivoi parasta, puristaen samalla taskussaan pieneen rasiaan siirtämäänsä hiusta, joka kolmen viikon päästä – mikäli liemi onnistuisi, pitäisi lisätä seokseen. Tyttö veti syvää henkeä, kunnes kilpailijat päästettiin ulos. Maya siirtyi suorinta tietä omaan huoneeseensa, jonka koki viihtyisäksi oudossa maassa ja vetäytyi vällyjen väliin. Hän yritti levätä, mutta viimeistään nyt stressi purkaantui. Kaksikymmentä neljä tuntia ja lientä pitäisi olla jälleen valmistamassa, eikä kellonajasta saisi tinkiä. Jos myöhästyt, peli oli siinä. Jos eksyt, peli oli siinä. Maya räpytteli silmiään ja laski mielessään, että voisi nukkua ainakin muutaman tunnin. Mutta mitä jos hän ei heräisikään, vaan nukkuisi yllättäen kaikki univelkansa pois? Se ei käynyt järkeen, eikä myöskään sen hetkinen olotilakaan.

Kuinka tässä käy?

Maya oli torkkunut vaihtelevasti kuluneen vuorokauden aikana, mutta ei kuitenkaan nukkunut. Kello raksutti hitaasti eteenpäin, laittoman hitaasti. Nuori noita ei poistunut makuuhuoneestaan minnekään, vaikka tutkimista olisi varmasti riittänyt ja sitä kaikkien muiden koulujen edustajat varmasti harrastivat tälläkin hetkellä. Paitsi Maya. Hän vain tuijotti kelloa, koska paikalla piti olla ajoissa. Kahdenkymmenen neljän tunnin kuluttua liemi pitäisi saattaa päätökseen, jonka jälkeen se hautuisi kolme viikkoa ennen viimeisen ainesosan lisäämistä sekaan - joka ratkaisisi pelin. Maya ummisti taas hetkeksi silmänsä, 30 minuutin ajan hän jaksoi nukkua kunnes jälleen heräsi, ja lopulta nousi myös ylös. Kello tikitti. Rohkelikkotyttö istui huoneessaan mukavalla divaanisohvalla sormenpäisiin nojaten, ajan madellessa eteenpäin. Lopulta aika tuli, ja Maya ponnisti ylös paikaltaan.

Hän suuntasi saliin viimeistelemään liemensä ilman saattajaa. Nuorikko asettui oman patansa taakse ja vilkaisi lientään, kunnes kääntyi kohti ainesosahyllyä etsiäkseen viimeiset tarvittavat ainekset. Yksi mitta pitsiperhosen siipiä keitokseen, jonka jälkeen sekoitus kolmesti vastapäivään. Keitos kiehui tasaisesti ja Mayan suoritettua työnsä hän katsahti tuomareita, nyökäten väsyneen kohteliaasti jonka jälkeen hän jätti keitoksensa porisemaan 21:en päivän ajaksi.

Tuomio

21 päivää kului hitaasti. Sen aikana Maya kuitenkin rohkaistui sosialisoitumaan koulun oppilaiden kanssa ja pyrki nauttimaan ajastaan Jadepalatsissa. Hän löysi uusia, elinikäisiä ystäviä kansainvälisistä noidista sekä velhoista. Lopulta kuitenkin tuomionpäivä koitti ja seos olisi valmis, mikäli se olisi vain valmistettu oikein. Maya laahusti tuomarointipaikalle jännittynein askelin ja asettautui seisomaan oman liemensä taakse. Hänen taskussaan poltteli yli kolme viikkoa sitten saatu DNA-näyte, hius, joka pitäisi seuraavaksi lisätä "soppaan" mukaan. Katseet tuomarointipaikalla kuumottivat Mayaa, ja hänen tilaisuutensa tullessa - varsinkin, kun lähistöllä onnistumisen merkkejä näyttivät muun muassa Beauxbatonsin edustaja, eivät lievittäneet tunnelmaa.

Mikäli olette varmoja, että monijuomaliemenne on onnistunut ja padassanne porisee kultaisen liemipadan arvoinen liemi, olkaa hyvä ja tiputtakaa hius pataan ja pullottakaa siitä yksi pullo pöydällenne. Maya pidätti hengitystään seuratessaan muiden suoriutumista, osa epäonnistui jopa räikeästi - ja osa onnistui heti kättelyssä. Tämä nostaisi panoksia. Kun tuomaristo lopulta saapui tytön eteen tarkastellakseen hänen suoritustaan, kaivoi nuori neitokainen taskustaan esiin saamansa DNA-näytteen. Hän piteli hiusta hetken sormiensa lomassa, niiden jopa täristessä hieman jännityksestä, kunnes ujutti hiuksen liemeensä. Se pulpahti. Maya ummisti silmiään jännittyneenä, kun hänen liemeään maistettiin ja testattiin. Avatessaan silmänsä hän kuitenkin huomasi, että tytön edessä seisoi Matami Kusumoto onnistuneen monijuomaliemen seurauksena.

Herra Mifunella piti olla edessään tarkoin valittu vapaapäivä, vaan ei ollutkaan. Nousevan auringon maan taikaministeriö velvoitti hänet juuri sinä päivänä valvomaan kansainvälistä liemimestaruutta, jonka järjestämisestä Japani oli vastuussa. Mutta herra Mifune, joka seisoi yhdessä Mahoutokoron rehtorin ja liemiprofessorin kanssa vastaanottamassa vieraita historiallisen jadepalatsin edessä, sai Japanin näyttämään pikemminkin laskevan auringon maalta. Hänen pelkistetyn virkapuvun taakse piiloutunut olemuksensa oli kylmä ja välinpitämätön, kenties jopa aavistuksen tyly. Hän ei hymyillyt lainkaan kumartaessaan, toisin kuin jotkut ulkomaiset edustajat ja heidän seurueensa, jotka olivat tottuneempia vastaamaan tervehdykseen hymyllä. Jopa tekohymyn luontaiset taitajat Ilvermornyn pohjois-amerikkalaisessa edustajistossa näyttivät hieman kireiltä ohittaessaan katsekontaktia välttelevän herra Mifunen, jonka iloton olemus muistutti tulevan koitoksen vakavuudesta ja siitä, että kyseessä todella oli kunniakas kilpailu maailman tunnetuimpien taikakoulujen välillä. Oli vain yksi voittaja, muut lentäisivät saarelta pois pelkkinä häviäjinä.

Olisi kuitenkin ollut väärin olettaa, että herra Mifune välitti edustustyöstään saatika koko liemimestaruudesta. Päällepäin hän kantoi kortensa kekoon hiljaisessa olemuksessaan, mutta sisimmissään japanilaistavelhoa ei olisi voinut vähempää kiinnostaa - mikä ei ollut vapaapäivä, oli työpäivä muiden joukossa. Joku sen kenties huomasikin tulevina päivinä, kun vieraat tutustuivat palatsiin ja sen vaatimattomiin asukkaisiin, jotka olivat uteliaita ulkomaalaisten erikoisista tavoista. Herra Mifune kävi lyhyitä ja muodollisia keskusteluja ulkomaisten edustajistojen kanssa toivottaakseen heidät tervetulleeksi Japaniin, jolla oli kunnia järjestää liemimestaruuskisa sinä vuonna omalla maaperällä. Hänen monotomisesta toivotuksestaan "Japanin taikaministeriöllä on ilo ja kunnia toivottaa teidät tervetulleeksi" saatettiin tehdä pilkkaa makuusalien yksityisyydessä, mutta edustajistojen vanhemmat pistivät nuoremmat nopeasti ruotuun, koska jadepalatsissa vallitsi hyvin kurinalainen ilmapiiri, jota ei sopinut häiritä. Jokainen edustajisto edusti paitsi omaa kouluaan myös maataan, jolloin astuessaan makuusalin ulkopuolelle oli tärkeää "ylläpitää kasvoja", kuten paikalliset tapasivat sanoa.

Kun lopulta koitos alkoi, herra Mifune oli läsnä kahdeksan padan täyttämässä salissa, jonka keskellä komeili kultainen pata. Hän seisoi salin reunalla ilmeettömänä kädet tuotuna selkänsä taakse, välinpitämätön katse edessään. Koulun edustajat saattoivat hänet tunnistaessaan tulla muistuttaneeksi, että yksikin sääntörikkomus johtaisi välittömästi väliintuloon ja tilasta poistamiseen. Ne puolestaan, jotka olivat olleet tarkkanäköisempiä, saattoivat omalla tavallaan huvittua herra Mifunen vakavan ilmeen takaa heijastuvasta elämänhaluttomuudesta, joka oli voimakas kontrasti kultaisen padan luomalle inspiroivalle näylle. Kaikki kokelaat voisivat onnistua täydellisesti liemessään, eikä herra Mifunen kiinnostusta vailla oleva hapan ilme hievahtaisi lainkaan. Kenties olikin heidän etujensa mukaista, että astuessaan rajausloitsun rajaamalle työpisteelle myös herra Mifunen "ankeuttajamainen" olemus katosi kokelaiden näköpiiristä. He pystyivät keskittymään vain ja ainoastaan omaan suoritukseensa, jota innoitti salin keskellä komeileva kultainen pata - sen sijaan salin reunalla seisova herra Mifune olisi saattanut olla vain häiriötekijä heikkohermoiselle.

Aika kului hitaasti, eikä pitkään aikaan tapahtunut oikein mitään. Yleisö seurasi, kokelaat valmistelivat liemiään. Tuomari Tarokh tarkkaili. Sitten herra Mifune oli huomaavinaan jotain. Koldovstoretzin edustaja teki virheen, mutta se ei näyttänyt sääntörikkomukselta - se näytti aidolta mokalta, tosin hyvin suurelta sellaiselta. Silloin ensimmäinen elämänhalun merkki välähti taikalainvartijan ilmeettömillä kasvoilla, joilla tummat silmät pulpahtivat hetkellisesti. Vaikka hikipisaran putoaminen pataan ei kantautunut hänen korviinsa, oli kuin se olisikin kaikunut jokaisen saman havainnon tehneen korvissa. Ja herra Mifune, vaikkakin olemukseltaan välinpitämätön, oli varma havainnostaan. Koldovstoretzin liemi oli pilalla ja pian seuraisi häpeällinen spektaakkeli. Herra Mifune loi nopean silmäyksen tuomariin ja sitten yleisöön, jonka puolella käytiin hiljaista kuhinaa. Kun tuli tuomaroinnin vuoro, herra Mifune kiinnitti huomionsa muita kokelaita enemmän Koldovstoretzin edustajaan, joka salli arvioijan juoda liemen ilman ennakkovaroituksia. Herra Mifunen suunpieli nyki. Muodonmuutos paljastui epäonnistuneeksi, suorastaan naurettavaksi. Ja äkkiä siinä samassa Yuri Grigorin, Koldovstoretzin edustaja, menetti kasvonsa yleisöstä kohdistuneen kirouksen osuessa häneen. Sen oli loihtinut itse koulun rehtori, joka poistui katsomosta myrskyn lailla. Herra Mifunea hymyilytti aidosti, vaikkakin se jäi melko kalpeaksi Ilvermornyn edustajistoon nähden. Sentään jollakin kävi huonompi tuuri kuin hänellä!

Koldovstoretz ja Yuri Grigorin

Mikä kömpelö pettymys. Se oli Tuomari Tarokhin tummien silmien takana ajatus, kun venäläisen koulun oppilas hikoili omaan pataansa. Tapahtuma eteni kuin hidastetusti koukkunenäisen miehen silmien edessä, ja hetki jolloin pisara rikkoi liemen pintajännitteen tuntui pysäytetyltä. Lopputulos oli mestari liemenkeittäjälle selvä, mutta tuomari ei sanonut mitään Grigorinille, ei ystävällistä pahoittelua eikä kieroa nöyryytystä. Tummien, lähes mustien silmien katse oli moittiva mutta se siirtyi jo seuraavan osallistujan työpisteelle. Tuomari vaihtoi katseita taikalainvartijoiden kanssa liikkuessaan osallistujien pöytien välissä.

Lopputulos;

Loer kirjoitti:” Yurin liemen kohdalla maistaja veti tuomarin ohjeiden mukaisesti liemen naamariinsa. Poika katseli kirjaimellisesti haisevat housussa, etät mitä tulisi tapahtumaan. Muutos oli kiero, hyvin erikoinen sekä kivulias. Oppilas muuttui Yurin sekä matami Kusumoton risteämäksi sekä vinkui apua. Rehtori Yaga veti sauvansa esiin katsomossa sekä loihti välittömästi Yuria. Yurin näkökenttä katosi, kuin myös hänen suunsa ja nenänsä. Poika piteli tyhjiä kasvojaan, mihin oli jätetty muodonmuutosloitsun avulla voin yksi reikä, että poika pystyisi edes hengittämään. Nöyryytys oli kattava ja rehtori Yaga ei nähnyt muuta vaihtoehtoa, kuin rankaista ja kirota oppilaansa. Yaga poistui välittömästi katsomosta tuhahdellen, kun liemi oli epäonnistunut. Yuri lyyhistyi lattialle, hän yritti itkeä mutta ei voinut. Poika peitteli naamaansa, jossa ei ollut mitään nähtävää. Ei silmiä, ei nenää eikä suuta. Pelkkä hengitysreikä. Katsomossa kohahdeltiin ja peiteltiin suita. Yuri poistui paikalta häpeissään eikä hänestä kuultu sen koommin.”

Tuomarin lähes huvittunut, ja yllättynyt henkäys kuului koko salin kuunteleville korville. Sitä seurasi Koldovstorezin rehtorin kirous, varsin poikkeuksellinen rankaisu epäonnistumesta. Tuomari Tarokh nauroi käheästi ja löi kätensä yhteen kertaalleen.
”Koldovstoretz…” Tuomari piti tauon ilmoituksensa alussa, jotta hitaimmatkin katsojat pääsivät kauhistelun ylitse. Ja jotta Tarokh ehti luoda mitäänsanomattomaksi maalatun katseen Koldovstoretzin rehtoriin.
”Epäonnistuu.” Ilmoitus oli lyhyt. Taikalainvartijat kuljettivat epäonnistuneen monijuomaliemen juoneen oppilaan ulos salista, kenties sairaalatupaan hoidettavaksi, heti kun tuomarointi päättyi. Se oli jo tarpeeksi nöyryyttävää liemen juoneelle oppilaalle. Valittava voivotus seurasi ministeriöläisten seuruetta ovesta ulos kohti sairaalatupaa.
Tässä vaiheessa tuomarin silmät alkoivat kiiltää odotuksesta. Mikä spektaakkelimainen nöyryytys!
”Kenties liemi hikoiluun olisi auttanut..” Tarokh puuskahti taikalainvartijoille ympärillään, kuin se olisi itsestäänselvyys.

Durmstrang ja Sigrún Isberg

Hermostuneisuudesta vauhkoontunut osallistuja näytti siltä, kuin kuulisi oman verenpaineensa ja salin puurakenteiden narinan. Tuomari Tarokh mittasi paikalleen jäänyttä osallistujaa koukkuisen nenäänsä pitkin, mutta jatkoi eteenpäin. Hermostuneisuus oli hyvä. Se kertoi Vahidista terveestä järjestä ja jännityksestä, mutta jos omia tunteitaan ei osannut hallita niistä tulee velholle ja noidalle ongelma.

Lopputulos

.pannu. kirjoitti:”Kun 21 päivää oli täynnä, laittautui noita normaalia parempaa. Soma villainen mekko sai kaverikseen hiuksiin sidotun silkkinauhan. Muiden kisaajien kanssa Sigrún asteli kohti palatsia. Hän tuijotti hetken Beauxbatonsin Moonin niskaa, sitten sivusilmällä vilkaisi Tylypahkan Stewartia. Kuitenkin kun kaikki muut olivat menneet saliin, piti hänenkin mennä paikoilleen. Isberg kuunteli ohjeet, pahoinvointi ja kalpeus näkyen jälleen kasvoilla. Hän pullotti juomaa tottunein elkein hiuksen lisäämisen jälkeen.

Vuorotellen hän katsoi kun järjestyksessä liemiä testattiin. Kauhukseen juuri ennen hänen pöytäänsä venäläinen oppilas oli epäonnistunut liemessään. Toisen menetettyä suurimman osan kasvostaan vingahti Sigrún kauhuissaan. Kylmä hikivana selässä Sigrún tuijotti kun japanilainen oppilas joi seuraavaksi hänen liemestään. Muutos näytti kivuliaalta kuuluen asiaan, ja pian salin edustalla seisoi jälleen uusi Kusumoto. Hän pystyi jälleen hengittämään. Liemi oli onnistunut. Vielä kuitenkaan ei ollut aika juhlia, sillä hän ei ollut ainut onnistunut. Ei auttanut kuin odottaa liemen vaikutusten lakkaamista ja tuomarointia tietääkseen, kenen liemi oli ollut vahvin ja täydellisin.”

”.. Muutos ja …. pullollinen .. liljaa..”
”Mielly …. vahva löyhk… kalainen ..” Oli supina ja mutina tuomarin ja taikalainvartijoiden välissä hiljaista mutta toisinaan sana tai osa lauseesta kuului velhojen ja noitien päiden ohitse. Tuomari Tarokh tutkaili erittäin läheltä, tarkasti Durmstrangin osallistujan monijuomaliemen lopputulosta.
”Mmmhh.. Tyydyttävä.” Tuomari nyökytteli vilkaisematta Durmstrangin Sigrúnia, mutta antoi jälleen sisällöltään tyhjäksi muotoillun katseen rehtorille, Krummholzille.
”Durmstrang läpäisee muutoksen.” Tuomari ilmoitti, vaihtaen seuraavan kultaviitan luokse ja tarjosi tuolle epämääräistä viaalipulloa mudankaltaista lientä.


Beauxbatons ja Antony Moon

Tuomari Tarokhin jaettua ensimmäiselle osallistujalle ohjeet, ja viaalin, oli ranskalaisen taikaopiston osallistuja yksin. Tuomari kääntyi poistuakseen seuraavalle työpisteelle, jotta liemet saataisiin kaikki aloitettua. Vaan Vahid vilkaisi juuri ennen poistumista ranskalaisen työpisteeltä käyrän olkansa yli kun oppilas koputteli liemikattilaa. Mitäänsanomatta mies poistui.

Lopputulos

piru=l kirjoitti:” Edustajat astelivat lopulta peräjälkeen saliin patojensa taa. Oli aika pullottaa liemi. Kaikki oli tähän mennessä sujunut hyvin, ja voitto oli Antonyn hyppysissä. Toki kuka tahansa saattoi vielä olla viemässä voiton hänen edestään. Kuului jälleen Tarokhin puhe salissa kaikuen; ” Mikäli olette varmoja, että monijuomaliemenne on onnistunut ja padassanne porisee kultaisen liemipadan arvoinen liemi, Olkaa hyvä ja tiputtakaa hius pataan ja pullottakaa siitä yksi pullo pöydällenne.” Haparoivin käsin Antony tarrautui pieneen pulloon, johon liemen pullottaisi. Hänen kätensä kävi kaavun suojissa tarrautuen ensimmäisenä päivänä annettuun hiukseen, jonka tiputti pataan. Hän oli pelannut varman päälle, koska ei tahtonut riskeerata että joku tekisi vaihdoksen hänen hiukselleen.

Hiuksen pudottua pataan, pulpahti mutamaisen sakea seos uhkaavasti, Antonyn tarrautuessa pulloon johon lopulta lientä laittoi. Hän asetti liemen pöydälleen, kunnes jäi odottamaan tuomarointia. Hikikarpalot selkäpiitä pitkin valuen, hän odotti muita oppilaita. Pian kaikki olivat valmiit ja oli aika arvioida lopputulos. Ensimmäisenä katosi hänen työpisteeltään pullo Tarokhin elämää nähneisiin käsiin, Antonyn pidätellessä hengitystään. Mies korkkasi pullon, nuuhkaisi sen tunkkaista aromia, kunnes ojensi sen ensimmäiselle kultaviitalle. Tuo oppilas henkäisi syvään, nielaisi liemen yhdeltä istumalta, kunnes kupliva muutos saattoi alkaa. Pian rivistössä oli yksi Matami Kusumoto, olematta aito Kusumoto. Antony uskaltautui hengittämään, kun muutos oli onnistunut. Nyt hän oli tehnyt kaiken voitavansa…”

Vahid Tarokh avasi viaalipullon, mutta pysähtyi nuuhkaisemaan sitä erittäin tarkasti, vanhentunut ja ryppyinen otsa ottaen muutaman rypyn lisää. Viaali ojentui silti kultaviitalle.
Tuomari Tarokh oli erittäin kiinnostunut seuraamaan läheltä muutosta kultaviittaisesta oppilaasta professoriksi. Muutos itsessään oli moitteeton, mutta Tuomari Tarokh tutkaili ensimmäistä kultaviittaa jonossa silti pitkään. Taikalainvartijat kuiskivat sekä supattivat keskenään, lopulta myös tuomarin kanssa.
”Haju..  muutosta havaittavissa.. .. mätämuta..”
”… sidos… kyllä..”
”Kiehutusaika.. ehkäpäs.” Tuomari Tarokh murahti. Mies silmäsi läpi, hiukan siristellen silmiään, kultaviittaisen Mahoutokoron muutetun oppilaan ennen kuin ilmoitti ensimmäisen oppilaan onnistumisesta.
”Beauxbatons..”
”Läpäisee muutoksen.” Käyränenäinen tuomari nyökkäsi taikalainvartijoille, ja ohjasi yhden jäämään ensimmäisen kultaviitan luokse.
Kolmenkymmenen minuutin kuluttua, ensimmäisten joukossa, Beauxbatonsin liemen juonut kultaviitta läpikävi kivuliaan muutoksen takaisin oppilaaksi. Oppilas näytti huonovointiselta ja kovin heikolta. Liemi ei pitänyt odotetusti yllä muodonmuutosta tarvittua tuntia. Tuomari Tarokh ei kehdannut katsoa Beauxbatonsin punatukkaista rehtoria toisinkuin muiden koulujen edustajia. Bellamy oli osoittautunut erittäin haitalliseksi keskittymiskyvyille.


Tylypahka ja Maya Stewart

Tylypahkan edustaja oli kuin moni muukin osallistuja. Jännittynyt, mutta liikkeissään rivakampi ja valmistautuneempi kuin muut. Suora vaihto ohjeistuksesta toimintaan miellytti Vahidia. Tuomari Tarokh ei kuitenkaan jäänyt seuraamaan Stewartin työskentelyä, vaan kiirehti seuraavan työpisteen luo saadakseen viimeisen osallistujan aloittamaan liemensä ja päästäkseen aloittamaan uuden kierroksen. Ja osallistujien hiostamisen pelkällä läsnäolollaan.

Lopputulos

Eyon kirjoitti:” Mikäli olette varmoja, että monijuomaliemenne on onnistunut ja padassanne porisee kultaisen liemipadan arvoinen liemi, olkaa hyvä ja tiputtakaa hius pataan ja pullottakaa siitä yksi pullo pöydällenne. Maya pidätti hengitystään seuratessaan muiden suoriutumista, osa epäonnistui jopa räikeästi - ja osa onnistui heti kättelyssä. Tämä nostaisi panoksia. Kun tuomaristo lopulta saapui tytön eteen tarkastellakseen hänen suoritustaan, kaivoi nuori neitokainen taskustaan esiin saamansa DNA-näytteen. Hän piteli hiusta hetken sormiensa lomassa, niiden jopa täristessä hieman jännityksestä, kunnes ujutti hiuksen liemeensä. Se pulpahti. Maya ummisti silmiään jännittyneenä, kun hänen liemeään maistettiin ja testattiin. Avatessaan silmänsä hän kuitenkin huomasi, että tytön edessä seisoi Matami Kusumoto onnistuneen monijuomaliemen seurauksena.”

Tuomari Tarokh haistoi lientä ja irvisti. Sen väri oli liian tumma, haju sai liemimestarinkin valtoimenaan kasvavat nenäkarvat kihartumaan. Viaalipullo ojentui silti kultaviitalle, joka ei ilahtunut tuomarin reaktiosta, eikä siitä että viaali piti kumota sisältöineen.
”Juo.” Tuomari murahti ja nyt tyrkkäsi sen kultaviitan käteen, joka empi hetken, loi katseita taikalainvartijoihin ja vieressään seisoviin kultaviittoihin. Jokainen heistä vain tuijotti, osa nostaen kulmiaan rohkaisevana eleenä. Viaalipullo kumoutui Mahoutokoron oppilaan kurkkuun.
Muutos oli kivulias, kuten odotettavissa oli. Toistaiseksi Kusumoton kaksoisolento näytti hyvältä. Liemen juonut kultaviitta ehti jo elehtiä helpottuneesti. Vaan helpottunut ilme vaihtui kalmankalpeaan väriin kasvoilla, kun Matami Kusumoton piirteet alkoivat kieroutua ja muotoutua takaisin kultaviittaisen oppilaan omiksi. Tuomari Tarokh siirsi itsensä hiukan sivuun melkein kuin näkisi tulevaan ja käsivarttaan käyttäen ohjasi ympärilleen kerääntyneet taikalainvartijat seuraamaan jalanjäljissään. Kultaviittainen opiskelija ulahti muutoksen kivusta, mutta tipahti jaloiltaan nelinkontin lattialle. Kaaressa lentävä mutainen vatsansisältö pakotti itsensä ulos. Oksennus oli kuin mätää kalanruotokeittoa ja siinä pystyi näkemään mustia iilimatoja.
Tuomari Tarokh kallisti hiukan itseään nähdäkseen vatsanmylleryksen tuotokset, nyökkäsi ja jatkoi ilmoittamaan.
”Tylypahka epäonnistuu.”
Taikalainvartijoista kaksi nosti nelinkontin olevan kultaviitan käsivarsista jaloilleen ja loput parveilivat tuomarin luokse.
”.. len aikaisemminkin.. erhe järjestyksessä..”
”.. kas pitsi.. matoihin… mm.”

Liemimestaruuden tulokset:

Tuomari Tarokh laski kätensä kultaisen liemipadan reunalle, ja tummanpuhuva katse kiersi salista poistuvista kultaviitoista seuraajiin katsomossa, osallistujien seuralaisiin ja tukijoukkoihin. Ja nyt osallistujiin itseensä. Koldovstoretzin edustaja oli kadonnut kasvot menettäneenä salista jo ennen aikoja, eikä poikaparkaa kukaan halunnut väkisin hakea takaisin nöyryytettäväksi. Koulun rehtori oli pitänyt huolen oppilaastaan järjestäjien puolesta. Kenties tavalla joka järkytti niitä jotka eivät hyväksyneet moisia kasvatusmetodeja. Tuomari vaihtoi padalla lepäävää kättään ja kääntyi kokonaan osallistujia päin ennen kuin puhui.
”Seuraavat osallistujat astuvat padan luokse;..” Tarokh aloitti ja koitti selvästi pitkän seisoskelun jälkeen löytää jaloillaan mukavamman asennon, hitusen tukeutuen kultaiseen pataan joka seisoi vankasti paikoillaan kimmeltäen salin valossa himmeästi.
”Castelobruxo” Brasilian edustus katsojissa kohahti ja löi kätensä yhteen. Salin loppuväki yhtyi säestämään taputuksia, osa innottomammin kuin muut. Brasilian edustaja, Benício de Castro, oli pitkänhuiskea tummanruskeahiuksinen poika joka oli pelkkää hymyä korvasta toiseen astuessaan kohti tuomari Tarokhia ja kultaista pataa.
Vahid taputti brasilialaista olalle muutaman kerran, mutta vanha mies jatkoi antaen kätensä ohjata poika rivin ensimmäiseksi.
”Uagadou” Jos Castelobruxon ja Uagadoun kivikasvoiset rehtorit pitäisi laittaa tässä hetkessä vierekkäin, olisi tarkkanäköisin huomaavinaan suunpielen kohoamista. Uagadoun edustus päästi saliin ilmaan ylpeyttä kantavan huudon. Uagadoun edustaja, Omusupe Jomana, oli taas lyhyt, lettipäinen tyttö joka yritti kaikin keinoin hillitä ylipursuavaa iloaan. Nöyryytys olisi ollut Koldovstoretzin kaltainen epäonnistua Uagadoun oppilaana monijuomaliemen keittämisestä. Tuomari onnittelu myös Jomanan taputtamalla tätä olkapäälle ja ohjasi tuon de Castron vierelle. Oppilaat vaihtoivat kilpahenkisiä katseita.
”Durmstrang” Kaksintaistelun ansiosta paikkansa rehtorina anastanut Krummholz reagoi koulun muun edustuksen kanssa. Sigrún Isberg sai astua kahden muun osallistujan kanssa kohti kultapataa ja tuomaria. Tuomari Tarokh otti Isbergin vastaan olantaputuksin ja ohjasi tuon riviin muiden kanssa. Loput osallistujat joutuivat seisomaan liemipatojensa takana, odottamassa ja katselemassa.

Vahid Tarokh taputti kultaisen padan reunaa ja irrotti kätensä sen reunalta. Vanha velho nyökkäsi kolmelle parhaalle jotka nousivat taidoissaan muiden yli. Kolmelle jotka osasivat keittää monimutkaisen, kuukauden ajan kiehuvan monijuomaliemen vaikka unissaan. Liemen jota aikuisetkaan velhot ja noidat eivät osanneet. Yksi hankalimmista liemistä saada täydelliseksi.
”Näin jälleen erinomaista osaamista, täydellisiä epäonnistumisia ja paineen alla murtumista.”
”Kolme seisoo lopussa, lähes tasavertaisina, kultapadan ympärillä. Kukaan teistä ei tehnyt virhettä, osasi keitoksen reseptin sekunilleen ja grammalleen.”
”On liikuttavaa nähdä moista osaamista uudessa sukupolvessa. Ja olkoon häviäjien katkera nektari teidän makea simanne. Mutta vain yksi kolmesta on kultapadan arvoinen.”
”Moisen liemen keittäjä on ylivertainen ja ansainnut voittonsa. Nostan makean siman ja katkeran nektarin…”
”Durmstrangille. Sigrún Isbergille, Mahoutokoron liemimestarille.” Vahid nosti teatraalisesti kätensä ja laski sen kolmesta oppilaasta Sigrúnin olalle.

”Voimakas pitkäkestoinen liemi, erinomainen rakenne ja tuoksu. Erityinen todellakin.” Tuomari puhutteli Sigrúnia tuon liemestä. Sali sai nyt antaa viimeiset taputukset ja onnittelut. Durmstrang, ikävien yleistysten ja stereotypioiden koti, sai Krummholzin ja Isbergin ansiosta käden ovenväliin. Se oli Durmstrangin edustuksen ilosta päätellen toivottu ja tarvittu voitto.
Tuomari ohjasi varmasti luudalla päähän kopautetun Isbergin kultaisen padan viereen, ja hääti Uagadoun sekä Castelobruxon osallistujat kauemmas. Taikalainvartijat ohjasivat keskivertoiset tai epäonnistuneet lientenkeittäjät liemipadoiltaan kohti katsomoa. Herra Mifune avustajineen riisuivat suojaloitsuja ja kirouksia, joka tarkoitti vain tapahtumasta kiinnostuneiden journalistien ja katsojien lähestymistä ja puheensorinan vapautumista.
Sigrún saisi ikuistetun valokuvan itsestään vastavoitetun kultapadan ja Vahid Tarokhin kanssa, ikuisen muiston kunnioitetusta voitosta. Henkilökohtaiset onnittelut Durmstrangin edustukselta ja tukijoukoiltaan.

Kun voittohuuma jatkui salissa, ja Isberg sai edustaa juhlakaluna oli loput osallistujat vapautettu taikalainvartijoiden tiukasta liekasta ja aika pakata tavarat oli tullut. Kotimatka tyhjin käsin alkoi, ja valmistautuminen vastaanottoon, tai sen puutteeseen kotimaassa lähestyi vääjäämättä.

//Onnea .pannu., ja kiitos kaikille jotka osallistuitte testimieliseen mestaruuteen! Ja pahoittelut venymisestä.
// Voittaja kolmen koulun kesken on valittu arpomalla.